Uskomattomia salakuljetusyrityksiä – apinoita alushousuissa ja 75 käärmettä rintaliiveissä

Maailmalla yritetään mitä erikoisempia salakuljetuksia.
Maailmalla yritetään mitä erikoisempia salakuljetuksia.
Julkaistu 20.09.2011 12:00(Päivitetty 10.07.2012 15:43)

Tänä päivänä rajoitukset sille, mitä laukkuunsa voi lentomatkalle pakata, ovat tiukat. Joskus saatamme unohtaa käsimatkatavaroihimme liian suuren nestepullon tai kynsisakset. On kuitenkin asioita, joita ei kerta kaikkiaan voi edes kuvitella tuotavan koneeseen.

Esimerkit osoittavat, että lentokentillä nähdään monenlaisia, mielikuvituksellisia salakuljetusyrityksiä.

Kokaiinikipsi

66-vuotias Chilestä Barcelonaan matkalla ollut mies oli saanut jalkaansa kipsin nilkassaan olleiden murtumien vuoksi. Kävi ilmi, että mies oli oikeastikin murtanut jalkansa, mutta viranomaiset havaitsivat läpivalaisulaitteen avulla, että kipsi olikin valmistettu kokaiinista. Lisäksi miehellä oli lisää kokaiinia piilotettuna matkatavaroissaan.

Tiikerivauva laukussa

Eräs salakuljettaja Thaimaassa tuskin uskoi pääsevänsä turvatarkastusten läpi, kun hän laittoi rauhoitetun vauvatiikerin matkalaukkuunsa tiikeripehmolelujen sekaan. Vaikka yhdellä silmäyksellä tiikerit voivatkin näyttää samanlaisilta, on elävissä eläimissä ja pehmoeläimissä kuitenkin eronsa. Oikeilla eläimillä on luut.

Kun matkatavaravirkailijat löysivät tiikerin, salakuljettajanainen väitti kantavansa laukkua jonkun toisen henkilön puolesta eikä tiennyt mitä siellä on. Tiikeri vietiin pelastuskeskukseen.

Käärmeet rintaliiveissä

Ruotsissa nainen yritti salakuljettaa 75 käärmettä rintaliiveissään. Hänellä oli myös kuusi liskoa mukanaan. Tullivirkailijat alkoivat epäillä naista, kun he huomasivat tämän rapsuttelevan toistuvasti etumustaan ja ajattelivat, että asiassa on jotakin outoa. 42-vuotias nainen pidätettiin syytettynä salakuljetuksesta.

Ruumis pyörätuolissa

Nainen ja hänen tyttärensä pidätettiin, kun Liverpoolin lentokenttävirkailijat havaitsivat, että pari työntää naisen kuollutta miestä pyörätuolissa kohti Berliiniin lähtevää konetta. Miehen silmät oli peitetty aurinkolaseilla, ja naiskaksikko väitti luulleen hänen nukkuvan.

Viranomaiset eivät uskoneet tarinaa, ja naiset pidätettiin kuolinraportin tekemättä jättämisen vuoksi. Heitä ei kuitenkaan koskaan syytetty mistään, koska miehen kuolinaikaa ei pystytty määrittämään.

Trooppisia kaloja vyötäröllä

Singaporesta Australiaan matkalla ollut nainen yritti salakuljettaa trooppisia kaloja vyötäröllään. Vyötärölle oli aseteltu esiliina, jonka taskuihin oli laitettu pieniä pusseja, joissa oli vettä ja kaloja. Esiliina oli tehty erityisesti kalojen salakuljetusta varten. Nainen tuomittiin yhdeksän kuukauden yhdyskuntapalveluun.

Toinen identiteetti

Viimeaikainen salakuljetus tapahtui, kun Hong Kongista Kanadaan matkalla ollut nuori aasialaismies saapui turvatarkastukseen. Mies oli pukeutunut uskomattomaan valepukuun ja käyttänyt silikoninaamaria näyttääkseen vanhalta valkoiselta mieheltä. Hän myös matki onnistuneesti vanhuksen liikkeitä, jottei tempaus herättäisi epäilyksiä.

Kesken lennon, mies meni vessaan ja tuli takaisin ilman naamiotaan. Koneen laskeuduttua mies otettiin kiinni, ja hän pyysi pakolaisstatusta.

Apinoita alusvaatteissa

Kun tullityöntekijä vuonna 2002 avasi Thaimaasta Los Angelesiin palanneen miehen laukkua, sieltä lensi ulos paratiisilintu. Lopulta miehen matkalaukusta löytyi kolme lintua ja 50 harvinaisia ​​orkideaa.

Kun virkailijat kysyivät mieheltä, onko hänellä vielä muuta laitonta mukanaan, hän kertoi "Kyllä, minulla apinoita housuissani". Mies oli piilotellut pöksyissään kääpiöapinoita, jotka ovat uhanalainen laji Yhdysvalloissa. Apinat vietiin Los Angelesin eläintarhaan ja mies sai 57 päivän vankeustuomion.

Näitä suomalaiset yrittävät salakuljettaa

Kuvat: Colourbox

Lähde: Criminaljusticedegreesguide.com

Suomalaisnainen etsi onnea maailmalta ja löysi sen naapurimaasta

Mitä eroa on suomalaisella ja virolaisella? Matkaopas kertoo

Tällainen on kulttuurikaupunki Tartto

Jyrki joutui luopumaan papin urastaan naisen vuoksi

Yhä useampi suomalaisopiskelija suorittaa tutkintonsa Virossa – Tässä syy!

Suomeen virtaa yhä enemmän ulkomaalaisia lääkäreitä

Ulkomaalaisten lääkäreiden kielitaitoa ei välttämättä tarkisteta Suomessa ollenkaan

Tuoreimmat aiheesta

Studio55