Tippuripotilaat ovat myös nuorempia kuin ennen, Uutissuomalainen kertoo.
Tippuritartuntoja on todettu Suomessa tänä vuonna ennätyksellisen paljon, kertoo Uutissuomalainen. Tartuntoja on todettu tänä vuonna jo vajaat 1 600, kun koko viime vuonna tartuntojen määrä oli noin 1 300. Viime vuosi oli myös tartuntojen ennätysvuosi.
Luvut selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisterin tilastosta. Todellisuudessa tartuntoja on enemmän, sillä kaikki tartunnat eivät näy tilastossa.
Tippuripotilaat ovat nykyään nuorempia kuin aiemmin ja kuuluvat samoihin ryhmiin, joissa klamydia leviää. Klamydia on Suomen yleisin seksitauti.
Uutissuomalaisen haastattelema iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back Husista pitää tilannetta huolestuttavana.
– Tilanne on sama jokaisessa Euroopan maassa, hän kertoo.
Tippuria hoidetaan antibiooteilla.
– Ongelmana on, että maailmalla ja Euroopassakin on tavattu tippurikantoja, joihin perinteiset antibiootit eivät tehoa. Suomessa niitä ei ole vielä todettu, mutta seuraamme tilannetta. Mitä enemmän tautia on, sitä todennäköisempää on, että vastustuskykyinen kanta tulee meillekin, Hiltunen-Back sanoo.
Katso myös video: Aiheuttavatko seksitaudit aina oireita?
2:36