Vuonna 2023 Varsinais-Suomessa todettiin edellisvuosiin verrattuna yli kaksinkertainen määrä tippuritartuntoja. Myös muualla Suomessa tippuritartunnat ovat lisääntyneet.
Seksitauti tippuri alkoi yleistyä vuoden 2016 jälkeen. Samalla taudin oireet muuttuivat lievemmiksi, ja sitä alkoi esiintyä nuorillakin aikuisiilla samaan tapaan kuin klamydiaa, kerrotaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tiedotteessa.
Kahtena edellisenä vuonna tippuritartunnat ovat lähteneet nopeaan nousuun.
Vuonna 2023 seuranta-ajan korkein tippurimäärä
Vuonna 2023 Suomessa kirjattiin 1 328 tippuritapausta. Kyseessä on koko tartuntatautirekisterin seuranta-ajalta korkein havaittu vuotuinen lukumäärä. Jo tänä vuonna helmikuun 12. päivään mennessä on ehditty jo raportoida 163 tippuritartuntaa.
Pelkästään Varsinais-Suomen alueella todettiin viime vuonna 96 tippuritapausta. Määrä on yli kaksinkertainen edellisvuosiin verrattuna, eikä tartunnanjäljityksessä ole kyetty löytämään selkeitä tartuntaketjuja.
Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) tiedotti vuoden 2023 lopulla seksitautien määrän jatkaneen kasvuaan HUSin alueella ja tippuritartuntojen kaksinkertiasuneen vuodesta 2021 alkaen.
Tippuri on alkanut lisääntyä myös muualla Euroopassa.
– Tippuri on seksikontaktissa tarttuva bakteeritauti, joka oli pitkään Suomessa harvinainen. Taudin löytymistä auttoi aiemmin se, että varsinkin miehillä se alkoi usein oireilla jo muutaman päivän kuluttua tartunnasta, jolloin potilaat hakeutuivat nopeasti testeihin ja hoitoon, tartuntataudeista vastaava lääkäri Riitta Ratia kertoo tiedotteessa.
Tippuritartuntojen huimasta kasvusta huolimatta klamydia on edelleen yli kymmenen kertaa tippuria yleisempi seksitauti Suomessa.
Lue myös: 46 suomalaista saa klamydian joka päivä – oikeasti tilanne on vielä rajumpi: "Kokonaan toinen totuus"
Miksi seksitaudit ovat edelleen iso tabu? Juttu jatkuu videon alla.
9:49
Miten tippuri oireilee?
Tippurin itämisaika on yleensä 2–5 vuorokautta, naisilla kuitenkin usein jopa 2–3 viikkoa.
Miehillä tippurin oireita ovat virstaputken vuoto sekä kirvely virtsatessa. Naisilla tippuri aiheuttaa valkovuotoa, kirvelyä virtsatessa sekä alavatsakipua.
Salakavalan tippurista tekee se, että se voi olla myös lieväoireinen tai jopa oireeton. Hoitamaton tippuri voi oireettomanakin aiheuttaa lapsettomuutta.
Nielun tai peräsuolen tippurissa voi esiintyä kipua ja peräsuolen märkävuotoa, mutta ne ovat useammin oireettomia kuin sukuelinten tai virtsateiden tippuritulehdus.
– Tippuri on viime aikoina usein saatu Suomessa tuntemattomalta satunnaiselta kumppanilta, minkä vuoksi mahdollisesti tippuritartuntaa sairastavien henkilöiden tavoittaminen on vaikeaa. Monet tippuritartunnat ovat peräisin ulkomailta, mutta nykyään tippuritartunnat ovat useimmiten saatu Suomessa. Erityisesti miesten välinen seksi on riskitekijä, Tyksin ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Niina Hieta sanoo tiedotteessa.
Hieta muistuttaa, että tartuntoja voi ehkäistä tehokkaasti käyttämällä kondomia ja suuseksisuojaa.
– Nopea seksitautinäytteisiin ja siten hoidon pariin hakeutuminen vähentää jatkotartuntoja.
Katso myös: Näin teet kondomista suuseksisuojan
0:57