Uuden auton omistajan syöpäriski voi olla kasvanut, kertoo tutkimus

Uuden auton kiiltävät pinnat ja huumaava sisätilojen tuoksu voivat kuulostaa suorastaan unelmalta, mutta oletko koskaan miettinyt, mistä uuden auton tuoksu on peräisin? Kemikaaleista, joiden on todettu nostavan syöpäriskiä.

Tuoreessa Harvardin yliopiston ja Pekingin teknisen instituutin tekemässä tutkimuksessa selvisi, että uudessa autossa oleilu voi nostaa autoilijan syöpäriskiä, kertoo New York Post.

Tutkimus on luettavissa Cell Reports Physical Science -julkaisusta.

Tutkimus toteutettiin käyttämällä sensoreita ja monitoreja, jotka seurasivat 20 yleisemmin tuotetun kemikaalin pitoisuuksia uusien autojen sisäilmasta. Mittauksia tehtiin 12 päivän ajan autoille, jotka oli parkkeerattu ulos.

Tutkijat havaitsivat, että autojen kemialliset tasot ylittivät ne turvarajat, jotka Kiinan kansallinen turvallisuusstandardi on asettanut autojen sisäilmalle.

Syöpää aiheuttavana yhdisteenä tunnetun formaldehydin määrä uusien autojen sisäilmassa ylitti turvarajan 35 prosentilla. Toista vaarallista karsinogeeniä, asetaldehydiä, löytyi uusien autojen sisäilmasta 61 prosenttia enemmän kuin olisi turvallista.

Jo vuonna 2021 julkaistu tutkimus osoitti, että paljon autoilevilla voi olla potentiaalinen riski sairastua syöpään autosta löytyvien kemikaalien vuoksi, mutta uusien tutkimustulosten valossa vaikuttaa siltä, että syöpäriski kasvaa jo, vaikka ajomatkat eivät olisi pitkiä.

Syöpäriski kasvaa jo, jos ihminen altistuu uuden auton sisäilman kemikaaleille puolen tunnin ajan päivittäin. Lämmin sää nosti kemikaalipitoisuuksia autossa entisestään.

Siinä missä tutkimukset ovat tyypillisesti keskittyneet mittaamaan ainoastaan auton sisäilman kemikaalipitoisuuksia, tämä tutkimus osoitti, että suurin kemikaalikuorma löytyi sisätilojen pintamateriaaleista niiden lämmitessä.

Lue myös:

    Uusimmat