Uuno Turhapuro naurattaa sukupolvesta toiseen – katso suosikkihahmon ikimuistoisimmat hetket
Vesa-Matti Loiri muistetaan varmasti parhaiten Uuno Turhapuro -roolihahmostaan.
Viihdelegenda Vesa-Matti Loiri on kuollut 10. elokuuta 77-vuotiaana. Hänet muistetaan lukuisista rooleista television ja elokuvien puolella, joista varmasti tunnetuin on Loirin yhdessä Spede Pasasen kanssa luoma Uuno Turhapuro. Uuno äänestettiin vuonna 2015 Suomen suosituimmaksi viihdehahmoksi.
Turhapuroa voi kuvailla monin tavoin: hän on "pisnismies", johtaja ja moneen kertaan kirjeopiston käynyt jokapaikansankari sekä varsinainen kansan syvien tuntojen tulkki, jota joskus on myös lykästänyt.
Appiukkonsa, johtaja Tuuran (Tapio Hämäläinen) kurimuksesta eroon pyrkivä Uuno on naurattanut uusia sukupolvia vuosikymmenestä toiseen.
Vaimonsa Elisabeth Turhapuron (Marjatta Raita) hoivassa ajoittain viihtyneen Uunon seurasta saatiin nauttia viimeisen kerran vanhainkodissa (Uuno Turhapuro – This Is My Life, 2004), jossa sankari suri saamaansa järkyttävää tietoa Elisabethin ottamasta avioerosta.
Vaikka Uuno tunnettiinkin uskollisena ukkomiehenä, ei häneltä jäänyt huomaamatta myöskään naiskauneus, ja hän pyrkikin jakamaan huomiotaan ympärillään hyöriville kaunottarille tasapuolisesti.
Vuosien varrella Uuno on nähty niin jatkamassa kesken jäänyttä varusmiespalvelustaan Santahaminassa kuin Suomen tasavallan presidenttinäkin. Uuno piti tiettävästi myös matkailusta.
Uunon uskottuun lähipiiriin kuuluivat Hugo-isän lisäksi myös legendaarinen automekaanikko Härski Hartikainen (Spede Pasanen) ja insinööri Sörsselssön (Simo Salminen).
Katso alla klippejä Uuno Turhapuro -elokuvista!
Uuno Turhapuro (1973)
Uuno löytää rahaa
Professori Uuno D.G. Turhapuro (1975)
Professori Uuno Turhapuro
Uuno Turhapuron aviokriisi (1981)
Uunon uskomaton hajuaisti
Uuno Epsanjassa (1985)
Uuno Epsanjassa
Uuno Turhapuro, herra Helsingin herra (1991)
Uuno Turhapuro urheilee
Uuno Turhapuro – This Is My Life (2004)
Uunon kädet eivät enää yllä ruokalautaselle
Kaikki Uuno Turhapuro -elokuvat:
Elokuva | Julkaisuvuosi |
Uuno Turhapuro | 1973 |
Professori Uuno D.G. Turhapuro | 1975 |
Lottovoittaja UKK Turhapuro | 1976 |
Häpy endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon | 1977 |
Rautakauppias Uuno Turhapuro, presidentin vävy | 1978 |
Uuno Turhapuron aviokriisi | 1981 |
Uuno Turhapuro menettää muistinsa | 1982 |
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin | 1983 |
Uuno Turhapuro armeijan leivissä | 1984 |
Uuno Epsanjassa | 1985 |
Uuno Turhapuro muuttaa maalle | 1986 |
Uuno Turhapuro – kaksoisagentti | 1987 |
Tupla-Uuno | 1988 |
Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla | 1990 |
Uuno Turhapuro, herra Helsingin herra | 1991 |
Uuno Turhapuron poika | 1993 |
Uuno Turhapuro – This Is My Life | 2004 |
Lisää Uunon parhaimpia paloja löytyy MTV Katsomosta.
Uusimmat
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
Lataa lisää