Lintilän entinen avustaja mukaan keskustan puoluesihteerikisaan

Keskustan logo vihreällä pohjalla.
Ennen Antti Siika-ahoa ehdolle ovat asettuneet Pauliina Maukonen ja Tea Saarniala. Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 13.06.2023 12:02

MTV UUTISET – STT

Kiinteistö- ja rakentamisalan edunvalvontajärjestön Raklin yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho lähtee ehdolle keskustan puoluesihteeriksi.

Edellisessä hallituksessa hän toimi elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) erityisavustajana.

Keskustassa Siika-aho on vaikuttanut kymmenen vuoden ajan muun muassa puoluehallituksen jäsenenä, Helsingin piirin puheenjohtajana ja Keskustanuorten pääsihteerinä.

Aiemmin puolusihteerikisaan ovat ilmoittautuneet Ajatuspaja Alkion tutkimuspäällikkö Pauliina Maukonen ja Oiva Isännöinnin asiakkuuspäällikkö Tea Saarniala.

Puoluesihteeri valitaan ylimääräisessä puoluekokouksessa syyskuussa. Keskustan puoluesihteerin tehtävästä väistyy Riikka Pirkkalainen.

Siika-ahon ehdokkuudesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Lue lisää: Ylen gallup: Kokoomus jatkaa suurimpana puolueena

Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja

Mika Lintilälle haettiin Alkosta viinaa tunteja ennen kuin Suomi julisti poikkeusolot – kuukauden päästä varastoa jo täydennettiin

Tuoreimmat aiheesta

Suomen Keskusta