Mika Lintilälle haettiin Alkosta viinaa tunteja ennen kuin Suomi julisti poikkeusolot – kuukauden päästä varastoa jo täydennettiin

Mika Lintilän laskut
Mika Lintilän tilaamien edustusalkoholien laskut.
Julkaistu 20.04.2023 17:15

Salla Laurila

Työ- ja elinkeinoministeriön toimittamista edustuskuluista ilmenee, että elinkeinoministeri tarvitsi edustuskäyttöön alkoholia silloinkin, kun yhteiskuntaa oltiin sulkemassa koronapandemian takia.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän alkoholinkäyttö työtehtävissä nousi julkisuuteen, kun useat mediat uutisoivat Lintilän alkoholinkäytön työtehtävissä herättäneen huomiota.

MTV pyysi työ- ja elinkeinoministeriöstä ministereiden edustuskulut kuluneelta eduskuntakaudelta.

Ministeriön toimittamista tiedoista ilmenee, että edustusvarastoon on hankittu useampia pulloja konjakkia sekä viinejä. Mainittavaa on, että konjakkia on ostettu varastoon välillä parin kuukauden välein.

Edustusalkoholia tarvittiin elinkeinoministerin käyttöön silloinkin, kun koko Suomi sulkeutui koteihinsa ja kaikkia kehotettiin välttämään turhia lähikontakteja. MTV:n haltuun saamista laskuista ilmenee, että edustuskaappia täydennettiin keväällä 2020 pariin otteeseen. 

1:53img

Ministeriöt käyttivät yli 82 000 euroa alkoholiin edustuskuluina – suurimmat kulut pääministerillä.

Edustusviinaa tunteja ennen poikkeusoloja

16. maaliskuuta 2020 noin kello viiden aikaan iltapäivällä hallitus ilmoitti julistaneensa Suomeen poikkeusolot.

Vain tunteja aiemmin, kello 12.30, ministeri Lintilän sihteeri kävi ostamassa Stockmannin Alkosta neljä pulloa Monopol VS -konjakkia edustuskäyttöä varten.

Kuukausi myöhemmin ministeriöstä asioitiin jälleen Alkossa, sillä "varaston täydennystä" tarvittiin kolmen konjakkipullon verran.

28. toukokuuta 2020 ministerin edustuskaappi tarvitsi jälleen täydennystä neljän viinipullon ja kolmen konjakkipullon verran. Poikkeusolot päättyivät Suomessa kesäkuun puolessa välissä.

Vuonna 2020 edustuskäyttöön konjakkia ja viiniä ostettiin noin joka toinen kuukausi useamman pullon verran.

Ministerikautensa aikana Lintilä on tarvinnut edustustehtäviin 30 pulloa konjakkia. Myös viiniä ja kuohuviiniä on ostettu yli 40 pulloa.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä kerrotaan MTV:lle, että ministeriön lähtökohtana on, ettei alkoholin edustusvarastoa saa ylläpitää, vaan ostot tehdään aina jotain tiettyä tilaisuutta varten.

– Usein on tilanteita, että kaikki alkoholi, joka on ostettu jotakin tiettyä edustustilaisuutta varten, ei kulukaan ja näin tiettyjä pulloja voi alkaa kertyä, kunnes niitä käytetään jossakin toisessa edustustilaisuudessa. Tähän uuteen edustustilaisuuteen ostetaan sitten alkoholia, jota ei löydy ns. edustusvarastosta, ministeriön talouspäällikkö Taina Vähimaa vastaa sähköpostitse.

Hän sanoo, että edustusvarastoon alkoholia ovat ostaneet ministerin sihteerit. Vähimaan mukaan samassa ministeriössä työministerillä ei ole ollut edustusvarastoa.

Lue myös: MTV selvitti: Näin paljon ministerit käyttivät edustusrahaa alkoholiin viime eduskuntakaudella – listan kärjessä pääministeri

Ministeriöstä ei saatu selvyyttä konjakin käytölle

On perusteltua kysyä, mitä edustusmenoja elinkeinoministerillä on ollut syvimmän koronaeristyksen aikaan, johon kaapin täydennystä on tarvittu.

MTV yritti selvittää, mitä edustustapahtumia Ministeri Lintilällä on ollut koronasulun aikana. Mika Lintilä kieltäytyi haastattelusta avustajansa välityksellä.

Elinkeinoministeriön talouspäällikkö Taina Vähimaan mukaan ministerillä ei ole ollut suuria edustustilaisuuksia kyseisellä ajanjaksolla.

– Sen sijaan kyseisellä ajanjaksolla ministerillä on ollut useita tapaamisia kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden kanssa.

Tarkempia tietoja siitä, keitä ministeri on tavannut ja keihin alkoholikulut siis mahdollisesti ovat kohdentuneet, ei ministeriö suostunut luovuttamaan, koska ministerin kalenteritiedot eivät ole julkisia.

Valtioneuvoston taloussäännön mukaan edustusmenolla tulee olla selvä yhteys valtioneuvoston ja sen ministeriön toimintaan ja tehtävänalaan sekä palvella näitä tehtäviä ja tavoitteita. Menojen tulee olla tarkoituksenmukaisia. 

6:28img

Ministeriöiden alkoholihankintoja käsiteltiin MTV Uutiset Livessä kuluihin perehtuneen toimittaja Salla Laurilan voimin. Katso videolta lisää!

Lue myös: Lintilän kansliapäällikkö puolustaa Lintilän toimia: ”Mika ja minä emme kumpikaan kuulu minkään valtakunnan raittiusseuraan”

Mika Lintilää epäillään alkoholin käytöstä työaikana – näin kommentoi Annikka Saarikko

Keskustan puoluesihteeri puolustaa Lintilää – ”Syytösten esittäjät eivät seiso julkisesti kovien sanojensa takana”

Mika Lintilän alkoholinkäytöstä kanneltu oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle

Tuoreimmat aiheesta

Mika Lintilä