Uusi-Seelanti pyrkii eroon tupakoinnista kovin keinoin – uusi lainsäädäntö kieltää tupakan myynnin seuraavalle sukupolvelle

tupakointi, tupakoinnin lopettaminen, tupakka, savuke
Shutterstock
Julkaistu 13.12.2022 11:07

MTV UUTISET – STT

Uudessa-Seelannissa pyritään uudella lainsäädännöllä kokonaan eroon tupakoinnista.

Tiistaina viimeisen käsittelyn läpäissyt laki nostaa tupakan ostamisen ikärajaa Uudessa-Seelannissa vuosittain niin, että 1. tammikuuta 2009 tai sen jälkeen syntyneille ei lain mukaan voi myydä tupakkaa, kertovat muun muassa sanomalehti Guardian ja Uuden-Seelannin yleisradioyhtiö RNZ.

Guardianin mukaan kyseessä olisi maailman ensimmäinen laki laatuaan.

Lue myös: Yli puolet suomalaisista nostaisi alkoholi- ja tupakkaveroa

Tupakointia pyritään värentämään muillakin keinoilla

Nousevan ikärajan lisäksi tupakointia pyritään hankaloittamaan myös muilla toimilla. Muun muassa tupakkatuotteiden sallittua nikotiinipitoisuutta alennetaan, ja niiden saatavuutta heikennetään sallimalla myynti vain tietyissä erikoisliikkeissä.

Tupakkaa myyvien kauppojen määrä pienenee näin 600:aan, mikä on kymmenesosa nykyisestä.

Uusi lainsäädäntö astuu voimaan ensi vuodesta alkaen. Uuden-Seelannin hallitus on asettanut tavoitteekseen tehdä maasta savuton vuoteen 2025 mennessä.

3:19img

Asiantuntija kertoo, mitkä asiat ovat vähentäneet nuorten tupakointia Suomessa

Lue myös: Nuorten tupakointi vähenee, mutta nuuskan käyttö kasvaa – näin suomalaisten nikotiiniriippuvuus muuttuu

Lue myös: Näin tupakkateollisuus valehteli kuluttajille vuosikymmenten ajan – "Todistetusti voidaan puhua salaliitosta"

Tupakka vaihtunut sähkötupakkaan

Tiistaina hyväksytty laki ei kuitenkaan rajoita sähkötupakan myyntiä.

Tilastot viittaavat siihen, että jotkut uusiseelantilaiset ovat vaihtaneet tupakan sähkötupakkaan.

Viime vuoden tilastoissa päivittäisten sähkötupakan käyttäjien määrä oli noussut enemmän kuin tupakkaa päivittäin polttavien määrä oli laskenut.

4:40img

Nuorten sähkötupakan käyttö aiheuttaa huolta kouluilla ja vanhempien keskuudessa. Nuoret kertovat: "Ostan vapea Snapchatista"

Lue myös: Nuorten sähkötupakointi on jo ilmiö – ostaminen on helppoa: "Yks vape maksaa noin 20 euroa ja siitä saa 2500 hatsia"

Lue myös: "Kaverit antoivat kokeilla ja aloin käyttää vahingossa" – Nuoret kertovat, miten päätyivät käyttämään sähkötupakkaa ja miten helposti sitä saa

Tuoreimmat aiheesta

Tupakka