Uutena vuotena avioitunut sisäministeri Maria Ohisalo: "Kävimme häämatkalla Lapissa"

34:17img
Helene-elokuvan kutsuvierasensi-ilta Kansallisteatterissa 13. tammikuuta
Julkaistu 15.01.2020 07:03
Toimittajan kuva

Katariina Karjalainen

katariina.karjalainen@mtv.fi

Maria Ohisalo avioitui vuodenvaihteessa. Ministeri kertoi maanantaina Helene-elokuvan kutsuvierasensi-illassa, että tuore aviopari on ehtinyt jo tehdä myös häämatkan.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) saapui maanantai-iltana Kansallisteatterille Helene Schjerfbeckin elämästä kertovan Helenen kutsuvierasensi-iltaan yhdessä ohjaaja Antti J. Jokisen sekä pääosanäyttelijöiden Laura Birnin ja Johannes Holopaisen seurassa.

Antti J. Jokinen, Maria Ohisalo, Laura Birn, Krista Kosonen, Johannes Holopainen

Maria Ohisalo saapui ohjaaja Antti J. Jokisen ja näyttelijöiden Laura Birnin, Krista Kososen ja Johannes Holopaisen seurassa Helene-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.

Ohisalo kertoi MTV Uutisille punaisella matolla, että ministerin kalenteri täyttyy jo kovaa vauhtia. Elokuviin hän ehtii harvoin.

– Ihanaa oli, että tänne pääsin. Tärkeä elokuva kaikkinensa, kun suomalaisia naistaiteilijoita nostetaan esille, jatkoi Ohisalo, joka ei ehdi usein elokuviin.

Ministeri julkisti Instagramissa hiljattain iloisia uutisia: hän avioitui vuodenvaihteessa pitkäaikaisen kumppaninsa Miika Johanssonin kanssa.

– Me ollaan oltu jo aika pitkään yhdessä, eli mikään ei oikeastaan ole muuttunut, Ohisalo kertoi avioelämän ensimetreistä.

– Oltiin suunniteltu jo jonkun aikaa, että tehdään viralliseksi tämä homma.

Vaikka ministerin aikataulut ovat tiukat, on tuore aviopari ehtinyt jo häämatkalle.

– Kävimme jo häämatkalla Lapissa, Ohisalo paljasti.

Lue myös: Sisäministeri Maria Ohisalo naimisiin Miika-rakkaansa kanssa: "Sanoimme tahdon"

Ohisalo sai iloiset uutiset Instagramissa julkistettuaan Keskisuomalaisen päätoimittajalta Pekka Mervolalta kritiikkiä siitä, että hän oli merkinnyt kuvaansa muun muassa hääpukunsa suunnittelijan ja muita häävalmisteluissa mukana olleita yrittäjiä. Mervola syytti ilmoitusta kaupalliseksi ja tivasi, oliko kyseessä kaupallinen sponsorointi vai oliko Ohisalo maksanut itse palveluista.

Kohun laannuttua tilanne näytti lähinnä huvittavan Ohisaloa.

– Vastasin tietysti, että suomalaista yrittäjyyttä pitää tukea mielestäni kaikin mahdollisin keinoin. Se, että mainitsee hyvästä yhteistyöstä yrittäjien kanssa, on ihan kohtuullista myös heille, ministeri totesi.

– Pidin todella siitä, että meidän kiireisessä elämäntilanteessamme he pystyivät todella auttamaan meitä monessa, ja juhlista tuli todella hyvät, hän vielä kiitteli.

Tuoreimmat aiheesta

Maria Ohisalo