Uutisankkuri Keijo Leppänen on ollut kohulööpissä vain kerran: "Raju raivokohtaus lasten pelissä" – näin tilanne oikeasti meni

Suomalaisten suosikkiankkuri Keijo Leppänen on joutunut urallaan kerran kohulööppeihin.

MTV Uutisten uutisankkuri Keijo Leppänen jää eläkkeelle 30. syyskuuta jälkeen. Legendaarisella uutisankkurilla on takanaan yli 9 500 uutislähetystä.

Uutisankkuri on pysynyt poissa kohuista, paitsi vuonna 2011, jolloin hän päätyi iltapäivälehden kanteen.

– Uutisankkuri Keijo Leppänen. Raju raivokohtaus lasten pelissä, luki kansijutussa isolla.

Kyseessä oli tilanne, kun espoolainen juniorijääkiekkojoukkue koki ottelussa pelaajien vanhempien mukaan suurta vääryyttä.

Näistä vanhemmista yksi oli suomalaisten suosikkiuutisankkuri.

Leppänen oli seuraavana aamuna saanut kotiseudun kioskinpitäjältä puhelun.

– Tiedätkö, mitä on tapahtunut?  kysyi kioskinpitäjä Leppäseltä aamukahdeksan aikaan.

Leppäsestä tehty "raivojuttu" oli isolla näkyvillä kaikissa Suomen kioskeissa ja kaupoissa.

Kioskinpitäjä oli tarjoutunut tekemään hieman erikoisemman ratkaisun.

– Hän sanoi, ettei laita keltapohjaista iltapäivälehden lööppiä siihen telineen eteen, muistelee Leppänen.

– Sanoin, että pistä lehdet telineisiin ja lööpit näkyviin, kyllä me tämä kestetään.

Miten tilanne oikeasti meni? Oliko Leppäsen ura kohun takia vaarassa? Katso ylhäällä olevalta videolta, kun uutisankkuri Leppänen muistelee kohuaikaansa.

Lue myös:

    Uusimmat