Keke Leppänen paljastaa liikuttavimman hetkensä uutisankkurina

Keke tekee töitä kuin viimeistä päivää, mitä tapahtuu huomenna? 6:20
Keijo "Keke" Leppänen kertoo, kuinka paljon ennen suoraa lähetystä hän lankuttaa.

Omat lapset lisäsivät yhden uutislähetyksen tunnelatausta, Leppänen kertoo.

Viime vuoden huhtikuun 4. päivän uutisankkuroinneilla on erityinen paikka Keijo "Keke" Leppäsen mielessä. Suomi virallisesti liittyi tuolloin puolustusliitto Naton jäseneksi.

Kaikki katastrofit ja onnettomuudet ovat totta kai muistissa nekin, mutta Suomen Natoon liittyminen osui kotiin Leppäsen omien poikien myötä.

– Minulla on kolmea asevelvollisuusikäistä poikaa kotona. Kun Suomen lippu nostettiin salkoon, tuntui se siinä hetkessä todella herkältä ja liikuttavalta, Leppänen sanoi Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.

– Suomi oli talvisodan alla yksin. En nyt ollenkaan maalaile piruja seinälle, että oltaisiin sodan alla, mutta koska se mahdollisuus on olemassa, liikutti se tunne, että emme ole missään tapauksessa ihan yksin, hän jatkoi.

"Se jännitti ihan hirveästi"

Myös ensimmäisen uutisankkurointinsa Leppänen muistaa kirkkaasti. Kehossa tuntui enemmän "jännitys ja paniikki kuin keskittyminen", Leppänen kertoo.

– Se jännitti ihan hirveästi.

Kun katsojille näytettiin Leppäsen ensimmäisessä uutislähetyksessä tv-juttua, eikä siis ankkureita, kävi ohjaaja pyyhkimässä Leppäsen otsan kuivaksi talouspaperilla.

Leppänen selvisi ensimmäisestä lähetyksestä kunnialla. Sen jälkeenkään hänelle ei ole sattunut katastrofaalisia mokia.

Pienet takeltelut ovat toki uutisankkurille väistämätön tosiasia, eikä Leppänenkään ole niiltä säästynyt.

– Olen puhunut maanalaisista rankkasateista, kun piti puhua maanantaisista rankkasateista, Leppänen sanoo.

– Jos tämä ilta menee säällisesti, voi olla, etten pääse YouTubessa olevaan mokakoosteeseen, hän jatkaa.

"Keke" Leppäsen viimeinen uutislähetys alkaa tänään kello 22.00. Sen voi katsoa MTV3-kanavalta, Katsomosta ja MTV Uutiset Livestä.

Lue myös:

    Uusimmat