Jari Sillanpään dokumenttisarja ilmestyy MTV:llä syyskuussa.
Laulaja Jari Sillanpää on ylistetty tangokuningas, joka horjahti syvälle huumeiden täyteiseen elämään. MTV:llä nähtävä neliosainen dokumenttisarja selvittää, mitä koko kansan Jarille oikein tapahtui ja miksi. Siltsu-dokumenttisarja ilmestyy MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla syyskuussa.
Sillanpää kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että dokumenttiin suostuminen ei ollut itsestäänselvyys.
– Pelästyin ensin ideaa ja ajattelin, että en lähde mukaan. Kaverini olivat sitä mieltä, että lähde ihmeessä, niin saat äänesi mukaan. Olen nähnyt jo jaksoja ja sarja on tosi tasokas. Onneksi lähdin, Sillanpää kertoo.
Sillanpää kertoo olevansa dokumentissa avoin, ja käy läpi laulajana niin onnellisia hetkiä kuin myös viime vuosien kohuja.
– Minusta on ollut vuosien aikana paljon lehtijuttuja, mutta nyt pääsen kameralle kertomaan avoimesti asiat. Sarja ei perustu vain kohuihini, vaan siinä on paljon mielenkiintoista materiaalia vuosien takaa.
– Nyt nähdään avoin Jari, Sillanpää kiteyttää.
Lue lisää: MTV:n syksyn ohjelmakattaus julki! Ikisuosikit TTK, Ensitreffit alttarilla ja Maajussille morsian saavat jatkoa – mukana myös uusia yllättäjiä!
Dokumentissa pääsevät ääneen myös Sillanpään läheiset.
– Ystävät puhuivat minusta niin kauniisti. Turhaa pelkäsin, mitä he sanovat, Sillanpää kertoo.
1:24