Vaalimaan rekkajonot ennätyspitkiä

Julkaistu 23.12.2006 02:11(Päivitetty 24.12.2006 07:10)

Rekkajono on venynyt Vaalimaalla useiden kymmenien kilometrien pituiseksi. Tilapäiset rekkojen pysäköintialueet ovat täyttyneet, minkä vuoksi rekoille avattiin uusi tilapäinen pysäköintialue Koskenkylän ja Loviisan välisellä tieosuudella.

Rekkajonot ovat venyneet jälleen pahemman kerran Kaakkois-Suomen raja-asemilla Vaalimaalla ja Nuijamaalla.

Vaalimaan kohdalla Venäjälle pyrkivä rekkajono oli illalla noin 50 kilometrin mittainen ja Nuijamaallakin jonoa oli yli 30 kilometrin verran. Myös Imatralla jonoa oli iltaseitsemän aikoihin kymmenisen kilometriä, mikä tarkoitti kuskeille pahimmillaan parin päivän odottelua.

Tiehallinnon liikennekeskuksesta kerrottiin, että Vaalimaan ruuhkat olivat pahempia kuin koskaan. Jono oli pahimmillaan jopa yli 65 kilometriä.

Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kerrottiin päivällä, että Venäjän rajanylityspaikat vetävät ennätysmäisesti 1500 rekkaa vuorokaudessa. Samalla rajavartiosto pyysi jonossa olijoilta ja niiden keskellä liikkuvilta muilta autoilijoilta malttia. Malttia tarvittiinkin, sillä tilanne ei kuitenkaan päivän mittaan oleellisesti helpottanut.

Päivällä rekoille jouduttiin myös järjestämään uusi väliaikainen pysäköintialue, kun Haminan moottoritien tilapäisparkki täyttyi jo viime yönä. Uusi pysäköintialue avattiin Koskenkylän ja Loviisan välisellä tieosuudella Sarvilahden levähdysalueen tuntumaan.

Paikalliset pelkäävät riesan jatkuvan loppiaiseen

Rajavartiosto ja tiehallinto olivat jo etukäteen tietoisia joulun ajan ruuhkista. Juuri tätä viikonloppua pelättiin pahimmaksi. Vaalimaan tullin vanhempi rajatarkastaja Teppo Suurnäkki arveli aamupäivällä, että jono vielä pitenee ja jatkuu pyhien yli.

- Meille soitettiin juuri Kotkan satamasta. Siellä haluttiin tietää, koska autosumaa voidaan purkaa. Satamat on täynnä autoja, joita pitäisi saada sieltä pikku hiljaa pois.

- Rekkajonon pää on Kotkan Kyminlinnassa noin 65 kilometrin päässä itärajasta, Kyminlinnassa moottoritien kupeessa asuva Harri Turtiainen kertoi ikkunahavainnostaan aamupäivällä.

- Jono oli Kotkasta tullessa moottoritien rampeilla. Pian alkaa Kotkan keskustan liikenne mennä tukkoon, Turtiainen ounasteli. Hän pelkäsi, että jonoista ei päästä ennen loppiaista.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa