Vaalitulos aiheutti väkivaltaisia yhteenottoja poliisin ja mielenosoittajien välillä Ranskassa

Vaalitulos sai mielenosoittajat liikkeelle.

Tuhannet ihmiset kerääntyivät Ranskan parlamenttivaalien alustavan tuloksen julkaisun jälkeen kaduille juhlimaan tai osoittamaan mieltään, kertoo Le Figaro -lehti. 

Vaalit saivat yllättävän käänteen, kun ensimmäisellä kierroksella menestynyt laitaoikeiston Kansallinen liittouma (RN) menetti toisella kierroksella kärkipaikkansa. 

Voiton vei vihervasemmistolainen koalitio Uusi kansanrintama (NFP). Presidentti Emmanuel Macronin johtama vaaliliitto Yhdessä sijoittui toiseksi. 

Poliisi arvioi Pariisissa Place de la République -aukiolle kerääntyneen 8000 ihmistä. 

Poliisin ja mielenosoittajien välille oli paikalla olleen Le Figaron toimittajan Paul Sugyn mukaan syntynyt sunnuntai-iltana lukuisia yhteenottoja. 

Place de la République -aukion itäpuolella huppupäiset mielenosoittajat yrittivät provosoida poliiseja. Viranomaisia kohti ammuttiin muun muassa ilotulitteita ja kadulla olevia esineitä sytytettiin tuleen. 

Poliisi on kertonut pidättäneensä yhden ihmisen. 

Rennesissä poliisi on kertonut pidättäneensä mielenosoitusten aikana 25 henkilöä, sillä mielenosoittajat eivät noudattaneet poliisin määräyksiä. 

Lue myös:

    Uusimmat