Ranskan vasemmistolainen koalitio Uusi kansanrintama on voittamassa maan parlamenttivaalit tuoreiden ovensuukyselyiden tulosten perusteella vaalien toisella kierroksella.
Ranskan vaalipäivän asetelmat ovat olleet jännittävät, sillä laitaoikeiston Kansallinen liittouma (RN) menestyi ensimmäisellä kierroksella, mutta menetti kärkipaikkansa loputa vasemmistolaiselle koalitiolle vaalipäivänä.
Presidentti Emmanuel Macronin johtama keskustalainen vaaliliitto Yhdessä nousi myös Kansallisen liittouman ohi saaden toiseksi eniten paikkoja.
Koalition muodostaminen voi osoittautua haastavaksi
Timo Miettinen, akatemiatutkija, dosentti Helsingin yliopistosta arvioi Kymmenen Uutisissa, että nyt saatu tulos voi osoittautua ongelmalliseksi hallituksen muodostamisen yhteydessä.
Nyt kärkeen nousseiden liittoumien yhteistyö voi osoittautua hankalaksi.
– He ovat monissa asioissa samaa mieltä, mutta on myös paljon asioita, jotka erottavat heitä. Ensimmäinen on talous. Vasemmisto haluaisi hyvin paljon vahvemmin elvyttää talouspolitiikkaa, kun taas Macronin keskeisenä huolenaiheena on julkisen talouden tila ja erilaiset reformit.
Miettinen arvioi, että koalition sijaan edessä voi olla jonkinlainen virkamieshallitus, joka on ”poliittisesti neutraalimpi, mutta jonka tila on pienempi”.
Parlamenttivaalit käytiin jo nyt, sillä Macron hajotti maan parlamentin hänen puolueensa kärsittyä tappion kesäkuisissa EU-vaaleissa.
Miettinen uskoo, että Macronin veto hajottaa hallitus mahdollisti tasavaltalaisen rintaman syntymän, joka äänesti äärioikeistoa vastaan. Toisaalta nykyisen parlamentin hajottaminen nostattaa uudenlaisia ongelmia, jotka liittyvät koalitioiden hallitsemiseen.
– Jossain vaiheessa Macron olisi voinut joutua hajottamaan parlamentin, koska mahdollisuudet budjetin läpiviemiseksi olivat tällä Macronin [nykyisellä] enemmistöllä hyvin hankalat.
Macronin asema voikin hankaloitua jatkossa tuoreen vaalituloksen myötä nykyisestä.
– Presidentillähän on asemansa puolesta vahva asema tietyissä asioissa, erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
– Sitten on paljon asioita, joissa vaaditaan parlamentin yksimielisyyttä tai enemmistöä, kuten budjettiin liittyvät kysymykset ja esimerkiksi osa Ukrainankin tuesta.
Enemmistö uupuu
Reutersin mukaan vihervasemmistolainen koalitio Uusi kansanrintama (NFP) olisi saamassa 178–205 paikkaa toisen kierroksen perusteella parlamentissa. Koalitio yhdistää laitavasemmiston, kommunistisen puolueen ja vihreät.
Reutersin mukaan ennustuksia voidaan pitää jo tässä vaiheessa luotettavina.
Macronin keskustalainen vaaliliitto Yhdessä näyttäisi saavan 157–174, mikä on huomattava pudotus väistyvän kansalliskokouksen 250 paikasta.
Kansallinen liittouma on puolestaan saamassa ennustuksien mukaan 113–148 paikkaa.
Ehdottomaan enemmistöön parlamentissa vaaditaan 289 paikkaa 577:stä. Tämän hetkisten tulosten perusteella mikään puolue ei ole saamassa ehdotonta enemmistöä.
Lue myös: Ratkaiseva päivä Ranskassa alkanut poikkeuksellisen vilkkaana – 30 000 poliisia turvaa äänestystä
MTV Uutisten Kira Poutanen arvioi Kymmenen Uutisissa, että toisella kierroksella esiintyi paljon taktikointia, joka selittää yllättävääkin vaalitulosta.
– Suurin osa ehdokkaista on jättäytynyt pois ennen toista kierrosta ohjatakseen äänet mahdollisimman selkeästi laitaoikeistoa vastaan.
– Myös laitaoikeiston kampanjointi ennen tätä toista kierrosta on ollut melko laimeaa ja vasemmisto ja keskusta taas ovat aktivoituneet.
Poutasen mukaan nyt kiinnostavana kysymyksenä onkin juuri se, millainen hallitus Ranskaan on tulossa tällä tuloksella.
2:14