Väestöliitto kotihoidon tuesta: Hallitus ei ymmärrä perheiden arkea

Kuvituskuvaa.Lehtikuva
Julkaistu 10.09.2013 08:09(Päivitetty 10.09.2013 09:40)

Hallituksen esitys kotihoidontuen tasaamisesta molempien vanhempien kesken ei sovi nykyiseen työ- ja perhemalliin, kertoo Väestöliiton toimitusjohtaja Helena Hiila-O'Brien. Hänen mukaansa tämän päivän työelämästä ei jäädä noin vain perhevapaille.

– Hallitus ei ota sitä huomioon, että nykyään hirveän monet perheet eivät ole tyypillisessä työsuhteessa. On pätkätöitä, joista halutaan pitää kynsin hampain kiinni, Hiila-O'Brien kertoi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Hiila-O'Brien muistuttaa, että perheessä ei voida ajatella ensin yksilön etua.

– Kun perhe katsoo kokonaisuutta, niin siinä katsotaan, kuka tuo perheeseen enemmän rahaa. Missään maassa ei ole nähty, että miehet olisivat yhtä paljon perhevapailla kuin naiset. En usko, että tällä summalla (kotihoidontuki 330 euroa/kk) kovin moni isä jää kotiin, Hiila-O'Brien jatkaa.

Hallituksen esityksessä perhe menettää sen osan kolmivuotisesta kotihoidontuesta, mitä toinen vanhempi ei halua käyttää.

– Perheiden pitäisi saada itse päättää lapsistaan, ja niiden hoidosta, eivät ne ole valtion lapsia. Tässä halutaan horjuttaa molempia suomalaisen perhepolitiikan kulmakiviä, kotihoidontukea ja subjektiivista päivähoito-oikeutta, Hiila-O'Brien ihmettelee.

"Esitys ei tuo säästöjä"

Hiila-O'Brien ei myöskään usko, että esityksessä hallitus keräisi kirstuunsa paljon kaipaamiaan säästöjä.

– Työelämässä olleet naiset palaavat usein työelämään, kun lapsi on noin kaksivuotias. Ne, joilla ei ole työtä, mihin palata, jäävät kotihoidontuelle. Nyt he hakeutuisivat työttömiksi työnhakijoiksi, jolloin tuki olisi kotihoidontukeen verrattuna kaksinkertainen.

Lisäksi lapsia vietäisiin aiemmin ja entistä enemmän kunnalliseen päivähoitoon, jonka kuormittumisesta Hiila-O'Brien on myös huolissaan.

Hiila-O'Brien houkuttelisi isiä jäämään lapsenhoitoon kehittämällä ansiosidonnaista vanhempainvapaata Ruotsin-mallin tapaan.

Kansanedustaja: Naisten syrjintä pois työmarkkinoilta

MTV3:n kysely: Yli puolet vastustaa kotihoidon tuen muutoksia (9.9)

Kansanedustajaisät arjesta: Elämässä ei ole mitään sen parempaa (9.9)

Tuoreimmat aiheesta

Huomenta Suomi