Sipilä EU:n vaikeassa Turkki-kokouksessa: "Tutkivat prosessikaaviotani yön yli"

Juha Sipilä march 2016
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 18.03.2016 02:06

MTV UUTISET - STT

Euroopan unionin ja Turkin välisen yhteistyösopimuksen työstäminen jatkuu aamulla, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

EU-maiden johtajat olivat torstai-iltana koolla sorvaamassa sopimusta, jonka tavoitteena on saada hallitsematon muuttoliike kuriin.

Neuvottelut jatkuvat aamulla kahdenvälisesti Turkin pääministerin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin kesken. EU-maiden johtajat palaavat kokouspöytään kello 13. 

Sipilä oli illan istunnon päätteeksi vaitonainen neuvottelujen annista. EU-maat antoivat hänen mukaansa Tuskille neuvottelumandaatin, joka sisälsi "runsaasti evästyksiä". Illan annin pohjalta on tarkoitus työstää Turkille paperi, jolle pitäisi saada hyväksyntä huomenna.

Sipilän mukaan EU-maiden keskuudessa kysymyksiä herättivät muun muassa sopimuksen laillisuuteen liittyvät asiat. Pääministeri sanoi jakaneensa muille valtiojohtajille aiheesta laatimansa prosessikaavion.

– Se on nyt runsaasti levitettynä tuolla porukassa. Sitä (he) tutkivat sitten yön yli.

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset