Laajamittaisen vihakampanjan kohteeksi joutunut Ylen toimittaja Jessikka Aro on helpottunut Helsingin käräjäoikeuden tuomiosta. Oikeus tuomitsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin ehdolliseen vankeuteen ja MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskinin lähes kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen ja mittaviin korvauksiin torstaina.
Video: Ilja Janitskin tuomittiin kahden vuoden vankeuteen 16 rikoksesta.
– Tuomio toi minulle luottamusta siihen, että asiat järjestyvät ja oikeutta saa. Toivon, että tuomio valaa samaa luottamusta myös muille julkisuudessa työskenteleville, jotka saattavat joutua vihakampanjan kohteeksi, Aro sanoo.
Oikeus totesi, että Aro joutui vainoamisen kohteeksi tehtyään Yleisradion toimittajana syyskuussa 2014 artikkelin, jossa pyysi suomalaisten kokemuksia Venäjän trollien kohteeksi joutumisesta. Vainoamisen takana oli Bäckman, jonka masinoimaan vihakampanjaan myös MV-sivuston perustajana tunnettu Janitskin osallistui julkaisuillaan.
Oikeuden mukaan Aroa häirittiin muun muassa julkaisemalla hänestä valheellisia ja herjaavia kirjoituksia venäläisissä pienmedioissa, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa. Julkaisuissa muun muassa kyseenalaistettiin Aron ammattitaito toimittajana, kommentoitiin toistuvasti hänen ulkonäköään, väitettiin hänen toimivan esimerkiksi Naton hyväksi ja levitettiin hänestä pilkkalaulua. Myös Aron puhelinnumero julkaistiin.
Pian tuntemattomatkin ihmiset alkoivat lähetellä Arolle uhkauksia ja soitella tälle.
– Tajusin hyvin henkilökohtaisella tavalla, miksi disinformaation levittäminen on turvallisuusuhka, koska ihmiset toimivat verkkoon levitettyjen valheiden pohjalta. Minulle soitettiin uhkauspuheluita, sain törkyviestejä ja kaikki viestintäkanavani olivat täysin tukossa.
Aro voitti Vuoden juttu -palkinnon Suuressa Journalisigaalassa 2015.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
"Minut saatiin pois pelistä hyvin pitkäksi aikaa"
Aro kertoo joutuneensa hankkimaan turvajärjestelyjä. Kampanja vaikutti myös hänen työhönsä toimittajana.
– Kaikki aika kului tähän selvittelyyn, jouduin jättämään juttuja tekemättä. Minun piti koko ajan myös vapaa-ajalla seurata tilannetta ja selvitellä, koituuko minulle tästä jotain uhkaa. Minut saatiin pois pelistä hyvin pitkäksi aikaa tällä toiminnalla.
Kirjoitusvapaalla oleva Aro tekee tällä hetkellä kirjaa Venäjän informaatiosodankäynnistä, ja hänen tavoitteenaan on palata Ylelle töihin viimeistään alkuvuodesta. Kirja ilmestyy ensi vuonna.
– Olen varautunut henkisesti siihen, että tämä kampanjointi jatkuu niin pitkään, kun aherran tämän aihepiirin parissa, Aro sanoo.