Onko saunassasi sähkökiuas? Vakuutusyhtiö muistuttaa, kuinka ehkäistä vaaratilanteet – "Erityisen tarkkana saunaa lämmittäessä kannattaa olla, jos..."

7:47img
KATSO MYÖS: Sähköpalot ovat yleisin syy kodin tulipaloille. Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry:n toimitusjohtaja Timo Kekkonen kertoi, miten varmistat sähkölaitteiden turvallisuuden.
Julkaistu 26.02.2022 15:03(Päivitetty 09.10.2023 09:07)

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Vakuutusyhtiö varoittaa sähkökiukaan riskeistä.

Vakuutusyhtiö LähiTapiola kertoo tiedotteessaan, että sen tietoon on viime vuosina tullut satoja vahinkoja, joissa yllättäen rikkoutunut sähkökiuas on aiheuttanut tulipalon tai ainakin palovaaran.

LähiTapiolan koti- ja kiinteistövakuutuksista on vuosina 2019–2020 korvattu ainakin parisensataa vahinkoa, jotka liittyvät sähkökiukaan palamiseen tai kipinöintiin.

Tilanteista on kuitenkin useimmiten selvitty säikähdyksellä tai pienillä savu- tai palovahingoilla.

– Jos kiukaan kärähtäessä ympärillä on jotain syttyvää materiaalia, tuli voi levitä ja palolla olla tuhoisia seurauksia. Vahinkoilmoituksista käy ilmi, että joskus kiukaasta on noussut esimerkiksi suuri valokaari tai liekit ovat lyöneet ylä- ja alasuuntaan, kertoo LähiTapiolan projektijohtaja, paloinsinööri Antti Määttänen tiedotteessa.

– Pelastustoimen tietoon tulee vuosittain noin neljäsataa saunapaloa, mutta tällaiset kiukaisiin liittyvät vaaratilanteet eivät välttämättä näy pelastuslaitoksille, kertoo puolestaan saunapaloihin  valtakunnallisessa teematutkimuksessa perehtynyt Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Timo Kouki

Kouki selittää tätä sillä, että ihmiset eivät useinkaan hälytä palokuntaa, jos tuli ei leviä rakenteisiin. Sähkölaitteisiin ja teknisiin vikoihin liittyvät riskit on kuitenkin hyvä tiedostaa.

Lue myös: Naapuritkaan eivät ole turvassa, jos asunnossasi syttyy tulipalo – onhan tämä asia kotonasi kunnossa?

Yleisimmin vaaratilanteet johtuvat vastuksista

Vakuutusyhtiön havainnot kertovat, että useimmin sähkökiukaisiin liittyvät vaaratilanteet ovat yhteydessä vastusten rikkoutumiseen. Sähkövastus on kiukaassa se osa, joka luo saunaan lämmön kuumentuessaan ja lämmittäessään sitten ympärillä olevat kivet.

– Kiuaskin on laite, joka kuluu käytössä. Vastusten metalli voi heiketä ja kärsiä esimerkiksi siitä, jos kiuaskivet eivät peitä vastuksia ja niille heitetään suoraan kylmää vettä. Lisäksi jos kivet pääsevät liikkumaan tai murenevat, ne voivat vääntää ja rikkoa vastuksia, kertoo Kouki.

Koukin mukaan myös kiukaan mekaaniset osat, kuten termostaatti ja kellokytkin, voivat ajan myötä vikaantua.

– Kannattaa siis aika-ajoin tarkistaa, että kiuas lämpenee, kuten sen on tarkoitus. Varmistaisin myös aina, että kiuas on saunomisen jälkeen mennyt pois päältä, sanoo Määttänen.

Entä jos sähkökiuas yhtäkkiä alkaa sähistä, kipinöidä tai lyödä liekkiä? Ensimmäisenä tulisi mieleen heittää kiukaalle vettä, mutta Koukin mukaan se ei kannata.

– Koska kyse on sähkölaitteesta, vesi voi aiheuttaa oikosulun. Pahimmillaan vesi voi myös johtaa sähköä. Jos mahdollista, käy ensin kytkemässä sulake pois päältä ja katkaise laitteen virta. Itse metallisen vastuksen palo ei virran katkaisun jälkeen yleensä jatku kauan, jos ympärillä ei ole syttyviä materiaaleja, sanoo Kouki.

Miten sähköpalo sammutetaan? Juttu jatkuu videon alla.

0:50img

Osaatko sammuttaa sähköpalon? Katso videolta, mitä esimerkiksi television syttyessä pitäisi tehdä – ja mitä ei!

Lue myös: Ethän käsittele paristoja väärin? "Zombiakut" aiheuttavat Suomessa yhä enemmän tulipaloja – näin estät vaaratilanteet

Kiukaan ympärillä ei saa olla mitään ylimääräistä

Saunoja itse voi lisätä oman saunansa turvallisuutta. 

– Aina kun laittaa saunan päälle, kannattaa varmistaa, ettei kiukaan päällä tai sen lähellä ole mitään ylimääräistä, Määttänen muistuttaa.

Esimerkiksi lapset saattavat tuoda saunaan lelujaan tai lämmittäjä voi unohtaa puhelimensa kiukaalle.

– Jos palo taas alkaa kiukaan viasta, tuli voi levitä, jos tilassa esimerkiksi kuivataan vaatteita tai lähellä kaiteella on pyyhe. Myös muovinen sanko tai matto voi syttyä palamaan, Määttänen luettelee.

Myös vakuutusyhtiö If on varoitellut saunan paloriskeistä. Ifin mukaan saunassa tapahtuvan palon yleisin syy on kiukaan ja palavan materiaalin välille jäänyt liian pieni etäisyys. Vaikka pyykki on syistä yleisin, Ifin vahinkotilastoissa on tapauksia, joissa palo on syttynyt esimerkiksi juurikin kiukaalle jääneen muovisen mukin tai lapsen lelun vuoksi.

Lue lisää: Jos kotonasi on sauna, älä missään nimessä toimi näin – vakuutusyhtiö varoittaa: "Merkittävä vaaratekijä"

Tässä tilanteessa "erityisen tarkkana"

Kouki varoittaa saunan etätoiminnosta.

– Erityisen tarkkana saunaa lämmittäessä kannattaa olla, jos sen tekee etätoiminnolla, kuten puhelimen kautta. Jos saunaa käytetään saunomiseen, se ei ole säilytyspaikka, muistuttaa puolestaan Kouki.

Kiuasta tulee huoltaa säännöllisesti valmistajan ohjeiden mukaan. Esimerkiksi kiuaskiviä suositellaan vaihdettavaksi tietyin aikavälein.

– Kun kiviä asettelee kiukaaseen, kannattaa varoa kolhimasta vastuksia. Kiviä tulisi myös olla sen verran, ettei löylyvesi tipu suoraan vastusten päälle. Jos vastukset on aika vaihtaa tai tehdä muita sähkökorjaus- tai muutostöitä, kannattaa aina kääntyä ammattilaisen puoleen, sanoo Kouki.

Jos sähkösaunaa ohjeiden vastaisesti käytetään saunomisen sijaan varastona, turvallisuussyistä kannattaa koko kiuas kytkeä irti sähköverkosta. Kun laitteessa ei ole virtaa, mahdollisen palon voi sammuttaa vedellä tai sammutuspeitteellä.

Lue myös: Yksi laite aiheutti eniten sähköpaloja viime vuonna, vaikka hyvin harvoin vika on itse laitteessa: "Useimmiten syynä on..."

Lue myös: Kännykän yleisin latauspaikka on myös vaarallisin – tässä tapauksessa käyttö pitää lopettaa heti: "Tyypillinen hälytysmerkki on..."

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tulipalossa savuun pakeneminen on kohtalokasta: "Muutamakin henkäys sitä voi olla tappavaa" – katso video:

2:20img

Jos naapurin palovaroitin huutaa ja vilkaisu rappukäytävään paljastaa vellovan savumassan, on tärkeää pysytellä rauhallisena. Savuiseen rappukäytävään ei missään nimessä tule mennä, sillä savu on tappavaa, muistuttaa asiantuntija.

Lähde: LähiTapiola

Tuoreimmat aiheesta

Sauna