Helsingin poliisi on siirtänyt syyteharkintaan tapauksen, jossa 29-vuotias mies esiintyi valehuoltomiehenä ja vei epäilyjen mukaan vanhuksilta rahaa, pankkikortteja, koruja ja lompakoita valeroolinsa varjolla.
Tapauksista epäillään myös 25-vuotiasta naista ja 22-vuotiasta miestä. Epäillyt rikokset tapahtuivat tammi- ja helmikuussa.
Helsingin poliisilaitoksen mukaan miehen epäillään lyöttäytyneen huoltomiehen roolissa asianomistajien seuraan muun muassa kerrostalon alaovella. Uhrit päästivät hänet kotiinsa, kun hän esimerkiksi väitti, että talossa oli vesivahinko tai tulipalo.
Miehen epäillään soittaneen kahdelle asianomistajalle ja esiintyneen myös poliisina.
Tapauksia on tutkittu muun muassa nimikkeillä törkeä varkaus ja maksuvälinepetos. Lisäksi yhtenä nimikkeenä on virkavallan anastus.
Poliisi epäili miestä vastaavasta rikossarjasta syksyllä 2021. Hän oli vapautunut tutkintavankeudesta pari päivää ennen kuin aloitti uudet epäillyt rikokset. Epäilty on ollut uudelleen vangittuna helmikuun alusta 2022.
Nyt kokonaisuus on siirtynyt syyttäjälle.
Lue myös: Valepoliisi pysäyttää autoilijoita Turun seudulla – tämä yksityiskohta paljastaa huijarin
Epäilty vei korut panttilainaamoon
Poliisin mukaan ensimmäinen kyseiseen vyyhtiin liittyvistä huijauksista tapahtui tammikuun puolivälissä, kun iäkäs nainen oli menossa kotiin. Tuntematon mies piti hänelle ovea auki, jotta hän pääsi rappuun. Mies kertoi, että talossa oli tulipalo, jonka takia hänen pitäisi päästä naisen kotiin.
Asunnossa epäilty tutki poliisin mukaan paikkoja ja poistui. Asianomistaja huomasi pian, että hänen korunsa olivat kadonneet. Esitutkinnassa selvisi myöhemmin, että epäillyn puoliso oli vienyt korut panttilainaamoon.
Tapausta tutkittiin törkeänä varkautena ja petoksena.
Valepoliisi soitti anastetusta liittymästä
Tammikuun lopussa epäilty pääsi poliisin mukaan huoltomiehenä iäkkään pariskunnan asuntoon. Hän kertoi, että vesiputkessa oli reikä ja että hän tulisi tarkistamaan sen.
Hänen epäillään varastaneen asunnosta muun muassa rahaa, matkapuhelimen ja pankkikortin.
Myöhemmin epäilty soitti toiselle asianomistajista ja väitti olevansa poliisi. Hän kertoi tulevansa tarkistamaan pankkikortin asunnolle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Esitutkinnassa selvisi, että epäilty oli soittanut uhrille liittymästä, joka oli anastettu toiselta henkilöltä.
Tapausta tutkittiin törkeänä varkautena, maksuvälinepetoksena, virkavallan anastuksena ja törkeän petoksen yrityksenä.
Lue myös: Mies käveli naapurin ovelle oluen kanssa ja vaati poliisia esittäen hiljaisuutta – sai tuomion
Toinen epäilty pukeutui rakennustyömieheksi
Tammikuun lopussa epäilty lyöttäytyi iäkkään naisen seuraan, kun tämä oli matkalla kotiin ostoskeskuksesta.
Mies kertoi poliisin mukaan asianomistajalle, että tämän asunnossa oli vesivahinko. Naisen kotiin saapui myös toinen miespuolinen epäilty, joka oli pukeutunut rakennustyömiehen vaatteisiin.
Kun miehet olivat lähteneet, asianomistaja huomasi, että häneltä oli viety omaisuutta. Asunnosta oli kadonnut muun muassa rahaa, koruja ja pankkikortti. Kortilla oli nostettu ja yritetty nostaa käteistä pankkiautomaatista.
Tapausta tutkittiin törkeänä varkautena ja maksuvälinepetoksena, poliisi kertoo tiedotteessaan.