Pankkivirkailijana esiintynyt huijari vei uhrilta omaisuutta pankkikortista revolveriin

Poliisi kuvituskuvia12
Epäilty rikoskokonaisuus alkoi, kun henkilö soitti asianomistajalle ja esiintyi pankin työntekijänä.MTV
Julkaistu 15.08.2024 12:54

Emilia Aho

emilia.aho@mtv.fi

Helsingin poliisi tutkii epäiltyä huijausta, jossa iäkkäältä asianomistajalta varastettiin pankkikortti, suuri määrä kultakoruja, revolveri ja henkilöauto. 

Epäilty rikoskokonaisuus alkoi, kun henkilö soitti asianomistajalle ja esiintyi pankin työntekijänä perjantaina 9. elokuuta. 

Puhelimessa väitettiin, että asianomistajan pankkitilissä oli ilmennyt epäselvyyksiä ja asia pitäisi selvittää pankissa.

Asianomistaja saapui pankin lähettyville, jolloin eri henkilö soitti hänelle uuden puhelun. 

Asianomistajaa pyydettiin odottamaan pankin vahtimestaria autossa pysäköintipaikalla. 

Auton luokse saapui mies, joka sai asianomistajan viemään hänet kotiinsa. Asianomistajan asunnossa epäilty jatkoi pankin työntekijänä esiintymistä ja huijasi uhrin luovuttamaan itselleen aiemmin mainitun omaisuuden. 

– Tämän jälkeen epäilty ajelutti uhria tämän autolla ympäri pääkaupunkiseutua ja hänen nimissään muun muassa yritettiin vuokrata auto. Lopulta asianomistaja jätettiin kotinsa lähelle. Epäilty poistui paikalta anastetun omaisuuden kanssa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Alanen.

Samana iltana uhrin pankkitililtä nostettiin useita tuhansia euroja. Epäilty oli saanut pankkikortin pin-koodin haltuunsa aiemmin päivällä.

Poliisille ilmoitettiin epäillystä huijauksesta aikaisin lauantaina 10. elokuuta. Poliisi alkoi tutkia tapausta heti.

Epäilty liikkui aseen kanssa julkisella paikalla

Helsingin poliisi sai 10. elokuuta hälytystehtävän, jonka mukaan yleisellä paikalla liikkui sekava mies revolverin kanssa. 

Mies ehti poistua paikalta ennen poliisin saapumista, mutta ilmoittajat olivat nähneet miehen käyttämän auton rekisterikilven. 

– Poliisi löysi auton varhain sunnuntaiaamuna 11. elokuuta. Sekavasti käyttäytynyt mies nukkui auton sisällä. Ajoneuvosta löytyi myös revolveri ja osa koruista, jotka oli varastettu uhrilta, sanoo Alanen.

Epäilty otettiin kiinni epäiltynä törkeään petokseen ja ampuma-aserikokseen. Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa. 

Erilaisista huijaustavoista on saatavilla luotettavaa tietoa

Iäkkäät ihmiset joutuvat usein huijausten kohteiksi, poliisi muistuttaa. 

Huijarit voivat antaa uskottavia selityksiä sille, miksi heidän pitää saada haltuunsa pankki- tai henkilötietoja, omaisuutta tai päästä asuntoon sisään.

Pankkitunnuksia tai pin-koodeja ei pidä koskaan antaa ulkopuoliselle henkilölle. 

Pankin työntekijät tai viranomaiset eivät kysy pankkitunnuksia tai maksukortin tietoja puhelimessa, viesteillä, sähköpostitse, kirjeellä tai kasvotusten.

– Esimerkiksi läheiset voivat yrittää auttaa estämään iäkkään ihmisen joutumisen huijauksen kohteeksi. Erilaisista huijaustavoista kannattaa jakaa tietoa ja opastaa olemaan yhteydessä, jos herää epäilyksiä yhteydenotoista tai ovelle ilmaantuvista henkilöistä, Alanen ohjeistaa.

Lue myös: Poliisi varoittaa: Hei äiti -petokset aktivoituneet

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi