Valiokunta jatkoi työrauhalainsäädännön käsittelyä – tunnelmaa kuvataan jännittyneeksi ja asialliseksi
SDP:n Lauri Lyly kuvaili tunnelmaa valiokunnassa jännittyneeksi.
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta jatkoi tiistaina kiistellyn työrauhalainsäädännön käsittelyä. Valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok.) ei kokouksen jälkeen lähtenyt ennakoimaan sitä, valmistuuko mietintö asiasta tämän viikon aikana, kuten on uumoiltu.
– Se riippuu nyt ihan siitä, kuinka tämä valmistava keskustelu etenee. Ja sitä on nyt hyvin haastava ennakoida, että kuinka monta kokoustuntia valmistavaan keskusteluun on syytä varata, Sirén sanoi STT:lle.
Valiokunta käsitellee asiaa tällä viikolla joka päivä. Keskiviikolle oli sovittu kokous klo 11.30 alkaen, mutta valiokunta on päättänyt ottaa käyttöön myös aamuseitsemälle tehdyn kokousvarauksen.
Torstaille on sovittu niin ikään kokous ja perjantaille kokousvaraus, joka Sirénin mukaan tullaan varsin todennäköisesti käyttämään.
Kokous pidettiin poikkeuksellisesti myös maanantaina.
"Tunnelma on asiallinen"
Maanantaisessa kokouksessaan valiokunta päätti pyytää vielä joitakin lausuntoja, ja niitä tullaan käsittelemään keskiviikkona. Sirénin mukaan ei ole poissuljettuja, että lausuntoja tulisi vielä lisää.
– Mutta mitään sellaista uutta ei ole nähdäkseni nyt ilmennyt, mikä edellyttäisi, että me varsinaisia lisäkuulemisia vielä otettaisiin.
Valmistavalle keskustelulle on varattu aikaa useammassa kokouksessa. Sirén huomautti, ettei tämä ole kovin tyypillistä.
Valiokunnan ilmapiiriä hän kuvaili rauhalliseksi ja asialliseksi.
– Tämä kireä yhteiskunnallinen ilmapiiri tietenkin osaltaan varmasti vaikuttaa myös siihen, että miten valiokunta asiaa käsittelee. Mutta meillä on ihan normaali kokouskäytäntö, jonka mukaisesti edetään. Käytetään puheenvuoroja ja kuunnellaan niitä näkemyksiä, joita valiokunnassa nousee. Sanoisin, että tunnelma on asiallinen.
"Monisanaisesti käytiin asioita läpi"
Valiokunnan varapuheenjohtaja, oppositiopuolue SDP:n Lauri Lyly puolestaan kuvaili tunnelmaa valiokunnassa jännittyneeksi.
– Kyllä siellä hyvin monisanaisesti käytiin näitä asioita läpi, mutta ei vielä olla kovinkaan pitkällä, Lyly sanoi STT:lle kokouksen jälkeen.
Oppositioedustajat ovat arvostelleet sitä, että hallitus yrittäisi kiirehtiä lainsäädännön voimaantuloa. Sen oli alun perin määrä astua voimaan heinäkuun alussa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla, ettei työrauhalainsäädäntö tule astumaan voimaan aikanaan vappuna, sillä se on symbolinen asia ja voisi olla "turha provokaatio". Hän lisäsi, että uudistukset otetaan voimaan, "kun valmista on".
Lyly huomautti, ettei ole vielä varmaa, olisiko uudistuksia mahdollista saada valmiiksi vappuun mennessä.
– Tässä on paljon auki vielä, ja meillä on vielä lausuntoja, jotka tulevat tällä viikolla, huomennakin. Sitten voidaan vähän arvioida, että miten tämä käsittely etenee tässä.
Lainsäädännöllä ollaan esimerkiksi rajoittamassa poliittisten lakkojen pituus yhteen vuorokauteen.
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää