Valkeakosken keskustassa kerrostaloasunnossa tammikuussa 2019 tapahtunut kaksoismurha paljastui, kun naapurit hälyttivät palokunnan paikalle tulipalon takia. Kerrostaloyksiön sisältä löytyi kaksi väkivaltaisesti kuollutta miestä.
– Ensin asunnosta löytyi yksi vainaja ja hetken päästä toinen. Vainajat olivat aika pahoin palaneet. Asunto oli kärventynyt ihan huolellisesti sisäpuolelta, vaikka palo ei ollut leimahtanut täyteen tulivoimaan, rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo Rikospaikan haastattelussa.
Hätäkeskus sai ilmoituksen tulipalosta puoli kahdentoista aikaan perjantai-iltana 18. tammikuuta 2019. Jo yöllä poliisille selvisi, että asunnosta löytyneet kaksi henkilöä oli surmattu. Lauantaina poliisi kirjasi rikosilmoituksen kahdesta murhasta.
Epäiltyjen nimet selvisivät poliisille päivä henkirikoksen jälkeen, eli lauantaina.
Samana päivänä löytyi myös palanut auto Akaan Toijalasta, kun sivullinen teki siitä ilmoituksen poliisille. Auto oli kuulunut toiselle henkirikoksen uhreista ja tekijät olivat poistuneet sillä surmapaikalta.
Kaksi murhasta epäiltyä miestä otettiin kiinni lauantaina Toijalasta. Kuulusteluissa he vaikenivat.
Lue myös: Syyttäjä perustelee: tästä syystä Valkeakosken surma on tappo eikä murha
Kaksi miestä otettu kiinni epäiltynä Valkeakosken kaksoismurhasta – Poliisi: Miehet liian päihtyneitä kuulusteltaviksi
Tulipalon avulla yritettiin hävittää jälkiä
Kuulustelujen ja poliisin omien tutkimusten perusteella poliisille piirtyi kuva siitä, miten tapahtumat olivat edenneet ennen murhia.
Tekijät olivat pahoinpidelleet päihtyneitä uhreja henkirikospaikaksi valikoituneessa asunnossa. Uhreja oli hakattu, potkittu ja lyöty teräaseilla.
Asunto oli sytytetty tuleen siinä toivossa, että jäljet henkirikoksista katoaisivat. Näin ei kuitenkaan käynyt.
– Hyvin harvoin mikään tulipalo on niin täydellinen, että ruumis häviää kokonaan. Tässä ei oltu lähelläkään sitä, Kinnunen sanoo.
Teko katsottiin murhaksi raa’an ja julman tekotavan takia. Siihen liittyi myös suunnitelmallisuutta, koska tekijät menivät asunnolle aikomuksenaan periä velkaa.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Tino Dimitri Paunasalon ja Petri Tapani Alpin murhien lisäksi muun muassa törkeästä pahoinpitelystä, pahoinpitelystä ja tuhotyöstä elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomio pysyi samana hovioikeudessa.
Mikä tekijöiden motiivi oli? Mitä tekijöiden ja uhrien välillä tapahtui ennen henkirikoksia? Katso videolta Rikospaikan juttu aiheesta.