Vallan merkillinen ravintolahistoria

Vähänpä Suomen menevät nykynaiset tietävät, miten rajattua oli heidän äitiensä julkinen elämä. Saattaa tuntua uskomattomalta, että vielä niinkin vähän aikaa sitten kuin 1960-luvun alussa naisella ei ollut yksin asiaa ravintolaan.

Tämä ja muita itsenäisen Suomen kuppilahistorian merkillisyyksiä käy ilmi näyttelystä, joka on avattu Helsingin Kaapelitehtaalla. Hotelli- ja ravintolamuseon näyttely juhlistaa - huumorin pilke silmäkulmassa - alan työntekijöiden järjestäytymisen 70-vuotista taivalta.

"Ravitsemusliikkeiden" säännöt ja todellisuus eivät todellakaan olleet aina samasta puusta. -Ravintolassa ei saa sallia juopottelua missään vaiheessa. Tärkeää on valvoa, että alkoholiin ei liity liiketoimintaa, vaan kyseessä on mahdollisimman kohtuullinen alkoholin jakelu, kaikui jylhä sääntö.

Ei kovinkaan kauan sitten oli niin ikään voimassa määräys, jonka mukaan oluen kanssa oli pakko tilata voileipä. Kun kukaan ei sitä syönyt, ravintolassa saattoi kiertää yksi ja sama leipä. Sääli sitä noviisia, joka erehtyi sen suuhunsa laittamaan. Määräysten mukaan myöskään viiniä ei saanut tarjoilla ennen kello kahtatoista. Iloa nykykuluttajissa aiheuttaisi sekin määräys, että Koskenkorvaa saa vain ruokaryyppyinä, silloinkin enintään kolme annosta.

Takavuosien ravintoloissa vaanivat myös siviiliasuiset Alkon tarkastajat. -Kun ne herrat joka tarkastuspaikassa joi yhden gambinan, niin kyllä ne loppuillasta aika pyörryksissä oli, muistelee helsinkiläisen Kosmoksen ravintoloitsijaksi päätynyt Katri Hepolampi. Tuolloin Alkon tarkastajia pelättiin ja nuori Hepolampikin meni aluksi piiloon. Hän kun työskenteli viinikassana ja oli vielä alta säädetyn 21 vuoden iän.

Yksinäinen nainen aiheuttaa 'liikehtelyä'

Suomen naiset valtasivat itselleen 1960-luvulla oikeuden istua yksin ravintolassa. Muutos oli paljolti naisten oman protestin tulosta: kuppiloihin tunkeuduttiin aikalaistarinoiden mukaan sitkeästi, liki tukkanuottasilla portsareiden kanssa. Säännöissä varoitettiin tuolloin yksin saapuvista naisista. -Yksin liikkuvien naisten läsnäolosta tanssiravintoloissa saattaa seurata liikehtelyä, joskus suoranaista ryntäilyä pöydästä toiseen, todettiin klausuuleissa.

Ja jos nainen onnistui pääsemään kuppilaan ilman miesseuralaista, hänet sijoitettiin jonnekin syrjään keittiön oven viereen, missä häntä voitiin pitää silmällä. Kontrolli kuitenkin murtui 60-luvulla, kun kulttuuriradikaalien sukupolvi rynnisti baareihin yhtenä naisena ja miehenä. Tämän päivän ravintoloiden työntekijät jopa katsovat, että vapautuminen on mennyt osin liian pitkälle: hyvä jos on kohta terassiväellä edes alushousuja.

Kieltolain varjosta

Itsenäisen Suomen ravintolahistorian alkuvuosia hallitsi kieltolaki. Väkijuomien juominen kiellettiin lailla vuonna 1919, ja koko 1920-luku elettiin näennäisen raittiuden aikaa. Salakuljetus ja kielletyn hedelmän vankkumaton suosio saivat päättäjät lopulta uusiin ajatuksiin. Kieltolaki äänestettiin nurin vuonna 1932.

Vapauden koitettua isoissa asioissa, kuten anniskelun aloittamisessa ja lopettamisessa, noudatettiin määräyksiä hyvinkin tarkasti. Sen sijaan pikkuasioissa lipsuttiin alvariinsa. Asiakkaat eivät aina ymmärtäneet tai hyväksyneet rajoituksia - eikä niitä aina ymmärtänyt henkilökuntakaan. Kosmoksen Katri Hepolammen mukaan varsinkin 1950-lukua voi luonnehtia ravintoloiden villin lännen ajaksi.

Tolkku tuntui olevan kadoksissa niin työnantajilta kuin työntekijöiltäkin. -Huijaamista tapahtui puolin ja toisin, ja tarjoilijoiden välisissä riidoissa tukka pelmusi. Se oli kamalaa aikaa, Hepolampi muistaa. Kuppiloiden sumea todellisuus tuskin antoi mahdollisuutta ylevään kansan sivistämiseen, vaikka se oli kirjattu tavoitteisiin näin: -Anniskeluravintola on ehkä useimmille ravintola-asiakkaille ainoa paikka, missä he yleensä näkevät siistejä pöytätapoja ja oppivat, miten väkijuomien parissa on julkisuudessa esiinnyttävä.

(MTV3-STT)