Tiettyjen kuntien päiväkodeissa ei ollut ainuttakaan lainmukaisen kelpoisuuden omaava varhaiskasvatuksen opettajaa.
Päiväkodeissa on henkilöstön kelpoisuusvajetta, selviää aluehallintoviraston tuoreesta valvontaohjelmasta.
Tulosten perusteella huonoin kelpoisuustilanne on pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa.
Päiväkoteja, joissa ei ollut yhtään kelpoisuusehdot täyttävää varhaiskasvatuksen opettajaa oli yhteensä 72 kappaletta. Näistä ruotsinkielisiä päiväkoteja oli seitsemän.
Avin valvontaohjelma kohdistui vuonna 2024 kunnallisten päiväkotien kelpoisen kasvatus-, opetus- ja hoitohenkilöstön määrään.
Yli puolella puuttui puuttuu vaadittava pätevyys
Kelpoisuusehtojen täyttymisessä oli puutteita eniten Etelä-Suomessa. Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa lähes puolella varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevistä ei ole varhaiskasvatuslain mukaista kelpoisuutta tehtävään.
Lain mukaan kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot.
Vähiten huomautettavaa oli Lounais-Suomen sekä Pohjois-Suomen päiväkodeissa.
Itä-Suomessa puolestaan kolme kuntaa sai huomautuksia päiväkotien henkilöstön kelpoisuusvajeesta. Esimerkiksi Hirvensalmi, Pertunmaa ja Nurmes saivat huomautuksen siitä, ettei päiväkodissa ollut yhtään kelpoista varhaiskasvatuksen opettajaa.
Lue myös: Lasten kulttuurista ei leikata, lupaa uusi ministeri Talvitie MTV:lle – yhtaikaisille useammille korkeakoulututkinnoille tyrmäys
Taustalla lakimuutos
Avin mukaan tuloksia selittää muun muassa se, että pääkaupunkiseudulla ja osassa muitakin kuntia, on lähdetty muokkaamaan päiväkotien henkilöstörakennetta kohti vuoden 2030 lakimuutosta.
Päiväkodin henkilöstörakenne muuttuu laissa tuolloin siten, että päiväkodeissa vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla laissa säädetty korkeakoulututkinto. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.
Avin kunnille toteuttaman kyselyn tulosten mukaan Manner-Suomessa on yhteensä 16 452 varhaiskasvatuksen opettajaa, joista ei-kelpoisia on 4 179.
Lue myös: Orpo ja oppositiojohtajat ottivat yhteen opettajien palkoista: "Käsi on pantu syvälle"
Näin valvonta toteutettiin
Avi lähetti ensin keväällä 2024 Manner-Suomen kuntiin kyselyn varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuuksista.
Kunnat täydensivät tiedot varhaiskasvatuksen opettajien, sosionomien ja lastenhoitajien toistaiseksi voimassa olevien ja määräaikaisten työsuhteiden osalta. Kyselyssä kysyttiin vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön lukumääriä sekä määräaikaisen henkilöstön kelpoisuutta.
Kyselyn tulosten pohjalta jatkovalvontaan valittiin kunnat, joissa ei-kelpoisten osuus koko henkilöstöstä oli vähintään 25 prosenttia, tai ei-kelpoisten osuus varhaiskasvatuksen opettajista oli vähintään 30 prosenttia.
Valvonnan kohteeksi päätyi kyselyn perusteella 136 kuntaa. Näissä kunnissa selvitettiin, kuinka monessa päiväkodissa kelpoisuusehdot täyttävän henkilöstön määrä jää alle 75 prosenttiin. Avi pyysi selvitykset kaikkien 1 233 päiväkodin henkilöstön osalta. Manner-Suomessa on yhteensä 293 kuntaa.
Osassa valvontaan otetuissa kunnissa henkilöstön kelpoisuustilanne oli saatu korjattua valvonnan aikana.