Videot näyttävät McDonald's-puukotuksen ja sen valmistelut – syyttäjältä karmaiseva toteamus

1:14img
Epäillyt tallentuivat lukuisiin valvontakameroihin, jotka näyttävät myös puukotusta edeltäneet tapahtumat.
Julkaistu 19.09.2024 05:47
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Helsingin Pitäjänmäessä naista puukottaneen miehen ja hänen avustamisestaan syytettyjen naisten liikkeet tallentuivat tekopäivänä useisiin valvontakameroihin.

Pienen lapsen äitiin Pitäjänmäen McDonald'sissa lauantai-iltana 6. huhtikuuta 2024 kohdistuneeseen henkirikokseen johtaneet tapahtumat käynnistyivät samana, kun teosta epäillyt mies ja kaksi naista ostivat puukkoja.

He tallentuivat useisiin valvontakameroihin, joiden kuvaa on käytetty tapauksen tutkinnassa.

Miestä syytetään Helsingin käräjäoikeudessa murhasta ja kahta naista avunannosta murhaan ja rikoksentekijän suojelemisesta. He kiistävät syytteet.

Myös mies kiistää syytteen ja katsoo syyllistyneensä kuolemantuottamukseen.

Syytteen mukaan 30-vuotias mies iski parikymppistä naista puukolla 13 kertaa.

Syyttäjän mukaan mies murhasi entisen puolisonsa, koska halusi tehdä heidän yhteisestä lapsestaan orvon.

Ostivat kolme puukkoa – iskut ravintolassa tulivat yllätyksenä

Valvontakameranauhoilta näkyy, kuinka epäillyt ostavat kaupasta kolme puukkoa vain pari tuntia ennen tekoa. Murhasta syytetty mies käytti veriteossa yhtä näistä puukoista.

Puukottaja itse kertoo tavanneensa naisen pikaruokaravintolassa tavatakseen heidän yhteisen lapsensa. Hän sanoi, että oli äkkiä tulistunut muistettuaan naisen aiemman viestittelyn ja sen takia tarttuneensa puukkoon. Hän kuitenkin kiisti tarkoituksena olleen tappaminen. 

Todistajan mukaan tilanne tuli täysin yllättäen.

– (Syytetty) on alkanut puukottaa (uhria) yhtäkkiä. Teko on tehty julkisella paikalla, yhteisen lapsen läsnä ollessa, tietäen että lapsi jää orvoksi, mikä on ollut (syytetyn) nimenomaisena tarkoituksena, syyttäjä Vilma Saari sanoi oikeudenkäynnissä.

Nainen kuoli saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalle. Tilanteessa oli läsnä myös miehen ja naisen yhteinen lapsi, joka oli vasta kolmen viikon ikäinen.

1:25img

Sisältövaroitus: Video voi järkyttää. Tältä McDonald'sissa näytti puukotuksen jäljiltä.

Henkirikosta todisti usea pikaruokaravintolan asiakas. Osa luuli miehen aluksi lyöneen naista nyrkillä, mutta huomasi sitten miehen kädessä olleen puukon.

– Iskuja oli paljon ja sellaisella otteella, että ne menivät syvälle ja siinä on pakko ymmärtää, että johtaa kuolemaan. Ei ollut mikään sohaisu, viilto tai uhkailu, eräs todistaja kertoi poliisin kuulusteluissa.

Helsingin käräjäoikeus antaa tapauksesta tuomion 27. syyskuuta.

Lue myös: Silminnäkijät järkyttyivät McDonald’s-veriteon kylmyydestä: "Puukotti naisen ja jätti lapsen yksin pöytään"

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset