Asiantuntijoiden mukaan jo päiväkoti-ikäisille lapsille kannattaa alkaa puhua seksuaalisuudesta eli kehotunnekasvatuksesta.
Menneinä vuosina seksuaalivalistus koostui lähinnä siitä, että nuoria varoiteltiin seksitaudeista ja raskaaksi tulemisesta.
Nykypäivänä seksuaalikasvatus on parhaimmillaan huomattavasti monipuolisempaa, mutta seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen voi silti olla aikuisillekin hankalaa.
Millaista on kehotunnekasvatus ja miten lapsille ja nuorille kannattaa puhua seksuaalisuudesta?
Katso yllä olevalta videolta, mitä tarkoitetaan unnuttamisella ja miksi on tärkeää, että pienen lapsen kehitysvaiheen eri ilmiöille on omat sanansa. Koko Viiden jälkeen -erikoishaastattelun voit katsoa artikkelin lopusta löytyvältä videolta.
Lue myös: "Voitte vetää lipun salkoon" – tältä seksuaalikasvatus näytti vuonna 1999
Seksuaalisuus pelottaa aikuisia jo pelkästään sanana
Pienten lasten seksuaalikasvatuksesta puhutaan nykyisin kehotunnekasvatuksena.
Väestöliiton asiantuntija, lääkäri ja lasten psykiatri Raisa Cacciatore kertoo Viiden jälkeen -haastattelussa, että sana tulee tutkimuksista.
– Olemme tutkineet pienten lasten seksuaalisen tuen ja suojan tilaa Suomessa ja todenneet, että koko seksuaalisuus-sana on pelottava aikuisille.
Sana seksuaalisuus tuo Cacciatoren mukaan "aikuisasioita", jotka eivät liity pienten lasten kehitysvaiheeseen.
Pieni lapsi ihmettelee ja opettelee
Päiväkodissa lapset ihmettelevät ja opettelevat käyttämään kehojaan.
Lapset oppivat hygieniasta, yksityisyyden ja koskettamisen säännöistä sekä turvallisuusasioita omista rajoista.
– Toinen asia on tykkäystunteet. Pienen lapsen elämä on hirmuisen tunteellinen ja kuinka paljon he tykkäävät ja osoittavat sitä, Cacciatore kertoo.
Ihastumisen ja ystävyyden tunteiden ilmaisua sekä sitä, miten niitä on sopivaa ilmentää, harjoitellaan aivan pienestä pitäen.
Lue myös: Niilo, 17, menehtyi somehaasteen seurauksena: Lasten ja nuorten parissa leviää jopa hengenvaarallinen ilmiö
Aikuiset keskittyvät helposti vääriin asioihin
Kehotunnekasvatus voi olla aikuisille Cacciatoren mukaan hankalampaa kuin lapsille, koska keskitytään helposti "aikuislasien" kautta ihan eri asioihin kuin lapset.
– Lapsethan ovat hirveän avoimia, luontevia, viattomia ja helppoja kasvattaa tässä asiassa ja ohjata, Cacciatore sanoo.
Harva aikuinenkaan on saanut pikkulapsena asiallista, riittävän ikätasoista, jatkuvaa ja suunnitelmallista seksuaalikasvatusta.
Aikuisten onkin hankalaa ottaa seksuaalisuuteen liittyviä asioita puheeksi lasten kanssa tai tietää, millä sanoilla asioista kannattaisi puhua.
Lapsen on tärkeää tietää, että on olemassa turvallinen aikuinen, keneltä hän voi kysyä kehotunnekasvatukseen liittyvistä asioista.
Katso koko haastattelu: Erikoishaastattelussa lastenpsykiatri Raisa Cacciatore
16:06