Vankilat ovat täynnä, uudetkaan vankilatilat eivät pelasta – Turun vankilaa halutaan nyt laajentaa hätäavuksi

Uusia vankilatiloja rakentuu parhaillaan Vantaalle, Vaalaan ja Ouluun. Rikosseuraamuslaitoksen arvion mukaan vankimäärä lisääntyy kuitenkin sitä tahtia, että valmistuessaan nämäkin tilat ovat lähes täynnä.

Pahimmin tilanne koettelee suljettuja vankiloita. Rikosseuraamuslaitos ehdottaa hätäratkaisuksi Turun vankilan pikaista laajentamista.

– Toivon että saadaan rahoituspäätös siitä, että Turun vankilan yhteyteen voitaisiin rakentaa uusi sellirakennus. Se olisi ainakin hyvä ensiapu, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi MTV Uutisille.

Turun vankila otettiin käyttöön lähes tasan 17 vuotta sitten syyskuussa 2007. 

Turun Saramäen kaupunginosassa sijaitsevaan vankilaan suunniteltiin aikoinaan kolmas sellirakennus, mutta se jäi tuolloin ilmeisesti säästösyistä rakentamatta. Nyt suunnitelma on elvytetty ja hankesuunnittelulle on myönnetty rahoitus.

Risen tarkoituksena on esitellä suunnitelmat syksyllä päättäjille, jotta myös lisäosan rakentamiselle saataisiin pikaisesti rahoituspäätös. Valmistuessaan lisäosa toisi reilut sata vankipaikkaa, mutta riittäisikö se ratkaisemaan vankiloiden pahenevan tilanahtauden?

– Se olisi hyvä ensiapu, Arola-Järvi toistaa.

2908 vankila keskimääräinen yliasutus ahtaus graffa
Keskimääräinen täyttöaste suljetuissa vankiloissa tänä vuonna on ollut yli 100 prosenttia lukuun ottamatta kahta vankilaa.

Kaikissa vankiloissa tilanahtautta

Turvallinen vankilatoiminta edellyttäisi 90 prosentin käyttöastetta, jotta vankeja on mahdollista sijoittaa turvallisesti vankilaan. 

– Vankilassa pitäisi olla aina sen verran tilaa, että voidaan miettiä minkälaiselle osastolle tai minkälaiseen selliin vanki olisi viisainta laittaa asumaan, Arola-Järvi kuvailee.

– Kun tilanne on se, mikä se nyt tällä hetkellä on, niin se tarkoittaa tietysti sitä, että uudet vangit on laitettava asumaan sinne, mistä tyhjä sänky tai patja löytyy.

Vankiloiden ahtauden syynä ovat rikoslain kiristykset, sillä niiden myötä yhä useampi rikollinen joutuu suorittamaan niiden myötä rangaistuksensa vankilassa ja istumaan siellä myöskin entistä pidempään.

Tänä vuonna kaikissa suljetuissa vankiloissa on ollut vankeja ylipaikoilla. Joinakin päivinä joissakin vankiloissa on jopa ollut noin 30 prosentin yliasutus.

2908 vankila päiväkohtainen yliasutus ahtaus graffa
Useissa suljetuissa vankiloissa päiväkohtainen yliasutus on ollut tänä vuonna noin 30 prosenttia.

Keskimäärin pahin tilanne on Kuopion, Vantaan ja Kylmäkosken vankiloissa. Päiväkohtaisesti hankalin tilanne on ollut Köyliön vankilassa.

– Ja tällä hetkellä myös avolaitosten käyttöaste on aika korkea eli voisin sanoa, että tilanne on aika haasteellinen. Varsinkin kun eletään vasta elokuuta ja tiedetään, että usein syksyllä sitten vankimäärä lähtee vielä nousuun, Arola-Järvi summaa.

Arvioiden mukaan vankimäärä jatkaa kasvuaan myös tulevaisuudessa.

Turkuun haluttaisiin myös uusi avolaitos

Veitsenterällä elämisen tuntua lisää vankeinhoitolaitoksessa vielä se, että suuri osa nykyisistä vankilarakennuksista on suorastaan ikivanhoja.

– Meillähän on käytössä Suomessa vankilarakennuksia, jotka on rakennettu Venäjän vallan aikaan, eli ne ovat tosi vanhoja, Arola-Järvi kuvailee.

Osaa vankilarakennuskannasta on korjattu, mutta monissa kiinteistöissä esimerkiksi talotekniikka on heikossa kunnossa.

– Toivon, että en koskaan joutuisi siihen tilanteeseen, että aamulla herään ja huomaan kännykässä viestin, että nyt on jossain laitoksessa esimerkiksi viemäri tai muut vastaavat tärkeät järjestelmät hajonneet, Arola-Järvi sanoo.

Jos sitten niin käy, kyllä se meillä sitten vastaisi evakuointitilannetta. Eli sitten ryhdyttäisiin katsomaan, minne vankeja voitaisiin sijoittaa. Nykyisessä tilanteessa se tarkoittaisi sitä, että liikuntasalien lattialle laitetaan patjoja ja yritetään sinne sitten saada edes jollain tapaa säälliset nukkumapaikat.

Turun vankilan laajentamissuunnitelmat ovat niin alkuvaiheissa, että kustannuksista on vain karkeita arvioita.

– Karkea arvio voisi olla siellä noin 40 miljoonan euron paikkeilla, sanoo Turun vankilan apulaisjohtaja, hankepäällikkö Petri Kiuru.

– Rakennus toisi 104–120 uutta suljettua vankipaikkaa. Realismia ehkä voisi olla, että rakennus olisi nopeimmilla valmis vuodenvaihteessa 2027–2028.

Suljetun vankilan lisätilojen rakentamisen lisäksi Rise toivoo voivansa rakentaa nykyisen Turun vankilan kylkeen 130-paikkaisen avovankilan. 

Lue myös:

    Uusimmat