Suomen vankiloissa tapahtuu vuosittain 80–120 väkivaltatapausta, joissa vangit pahoinpitelevät toisiaan. Viime vuonna vankiloissa tapahtui noin 100 väkivaltaista välikohtausta.
– Suuntaus on ollut viimeisten parin kolmen vuoden ajan ollut alaspäin, eli se on hyvä asia. Väkivaltaa on saatu siinä mielessä alenemaan, Hämeen ja Pirkanmaan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Pasi Oksa kertoo Rikospaikan haastattelussa.
MTV Uutiset kertoi viime viikolla, että katujengipomona tunnettu Milan Jaff joutui pahoinpitelyn uhriksi Riihimäen suljetussa vankilassa uudenvuodenpäivänä. MTV Uutisten tietojen mukaan pahoinpitely oli tilaustyö, jonka takana oli toinen rikollisjengi.
MTV:n tietojen mukaan pahoinpitely tapahtui vankiosaston keittiössä, jossa toinen vanki heitti kattilallisen kuumaa vesiruokaöljyseosta Jaffin päälle. Hyökkääjä oli Helsingin Tapaninvainiossa marraskuussa 2021 tapahtuneesta kirvesmurhasta tuomittu Sampo Jousimaa.
Kuuma vesi aiheutti Jaffille palovammoja, mutta hän ei loukkaantunut pahasti.
Lue myös: MTV:n tiedot: Kirvesmurhaaja heitti kattilallisen kuumaa vesiöljyseosta katujengipomo Milan Jaffin päälle Riihimäen vankilassa – pahoinpitelyn tilasi vihollisjengi
Osassa teoista käytetään astaloa
Oksan mukaan suuri osa vankien välisestä väkivallasta tapahtuu vankiloiden selleissä, joissa ei ole kamera- tai muuta teknistä valvontaa. Lisäksi vangit pahoinpitelevät toisiaan tiloissa, joihin kameravalvonta ei yllä.
Pahoinpitelyjä tehdään useilla eri tavoilla.
– Normaali väkivalta on lyömistä, tönimistä, käsikähmää. Sellaista, joka aiheuttaa vähän vammoja. Pieni määrä väkivallasta on sellaista, jossa käytetään astaloa tai muuta vaarallista välinettä ja ne luokitellaan törkeiksi pahoinpitelyiksi. Noin 40 väkivaltatapausta vuosittain etenee poliisille esitutkintaan, Oksa kertoo.
Astaloita vangit saavat haltuunsa esimerkiksi vankiloiden keittiöistä ja työpajoista.
– Toki pyrimme siihen, että keittiöveitset ovat esimerkiksi vaijerilla tai ketjulla kiinni. Mutta vangeilla on ruokailuvälineet ja mikä hyvänsä esine käy rassista. Tietenkin ne ovat kiellettyjä vankiloissa ja niitä takavarikoidaan vuosittain paljon. Pystymme myös estämään aika paljon väkivaltatilanteita.
Lue myös: Nuori vanki surmattiin matkaselliin – Rise myöntää, että virheitä on tehty: "Vankien tila on jätetty tarkistamatta, kun sellissä on käyty"
Vantaan matkasellimurhasta syytetyt kuvittelivat uhrin käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen 8-vuotiasta lasta: Julman henkirikoksen syy oli uhrin tausta
Jengiläisten teot ovat suunnitelmallisia
Oksan mukaan väkivaltaa tapahtuu eniten sellaisilla osastoilla, joissa on päihdeongelmaisia, lyhytpinnaisia ja myös mielenterveysongelmista kärsiviä vankeja.
– Väkivaltatilanteita ei niinkään tapahdu jengiosastoilla tai jengirikollisuuteen kytkeytyvien vankien osastoilla, vaan pikemminkin tavallisilla osastoilla, joissa usein korostuvat päihdeongelmat ja lyhytpinnaisuus.
Jengiläisten väliset väkivaltatilanteet vankiloissa poikkeavat muista pahoinpitelyistä.
– Ne tilanteet, joissa jengiläiset ovat mukana, ovat etukäteen suunniteltuja. Ne tehdään etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan, niihin on varauduttu ja usein myös hankittu tekovälineitä. Usein ne tapahtuvat paikoissa, jotka ovat kameroiden katveessa ja joissa ei ole henkilökuntaa lähellä. Niissä on selvää suunnitelmallisuutta havaittavissa, kuten järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuuluu, Oksa sanoo.
Millaista väkivaltaa vangit tekevät toisilleen ja vaikuttaako julkisuus siihen, kuka joutuu pahoinpitelyn uhriksi vankilassa? Entä missä vankiloissa väkivaltaa tapahtuu eniten? Katso koko haastattelu videolta.