Vantaan kaupunki tiedottaa luopuvansa päiväkotien valokuvauksista.
Vantaan kaupunki luopuu päiväkodeissa järjestettävistä päiväkotikuvauksista. Kaupungin päätös koskee kaikkia kaupungin kunnallisia päiväkoteja, kertoo Vantaan kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan päiväkotikuvaukset loppuvat 1. toukokuuta 2025, kun nyt voimassa oleva hankintakausi päättyy.
Tähän asti päiväkodit ovat saaneet päättää itse toteutettavista kuvauksista. Tiedotteen mukaan toimintakaudesta 2025–2026 kaupunki noudattaa käytäntöä, jossa kuvausta ei järjestetä.
Tiedotteessa kerrotaan, että vaikka valokuvauksella on pitkät perinteet, niin niiden järjestäminen on osoittautunut käytännössä haasteelliseksi. Valokuvaukselle ei ole pedagogisia perusteita, eivätkä ne ole varhaiskasvatussuunnitelman mukaista toimintaa.
Tiedotteessa todetaan, että kaupunki haluaa turvata yhdenmukaiset käytännöt kaikissa kaupungin päiväkodeissa ja vahvistaa perheiden yhdenvertaista kohtelua, eivätkä kaikki perheet halua lastensa osallistuvan kuvauksiin.