Vantaan tiistaisen kouluampumisen esitutkinnassa on tullut ilmi seikkoja, jotka viittaavat teon suunnitelmallisuuteen. Asiasta kertoo Itä-Uudenmaan poliisi tiedotteessa.
– Epäillyn hallusta takavarikoitujen laitteiden, kuten puhelimen ja tietokoneen laite-etsinnöissä on löytynyt materiaalia, joka tukee tätä käsitystä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Särkkä kommentoi poliisin tiedotteessa.
Tutkitaan murhana ja murhan yrityksinä
Poliisi tutkii Viertolan koulussa tapahtunutta ampumista murhana ja kahtena murhan yrityksenä. Ampumisessa kuoli kuudesluokkalainen poika ja haavoittui kaksi tyttöä, joista toinen on Suomen ja Kosovon kaksoiskansalainen. Haavoittuneet ovat poliisin mukaan yhä sairaalahoidossa.
Haavoittuneet toimitettiin Husiin jatkohoitoon pian ampumisen jälkeen. Tutkinnanjohtaja Särkkä kertoi STT:lle eilen keskiviikkona, että vasta toista tyttöä oli päästy puhuttamaan alustavasti.
Tänään poliisi arvioi, että tyttöä päästään mahdollisesti puhuttamaan lähipäivien aikana uudelleen.
Lue myös: Uutta tietoa: Kouluampumisesta epäilty 12-vuotias sai tavata vanhempansa ensimmäistä kertaa
Epäilty 12-vuotias ampuja on poliisin mukaan tunnustanut teot kuulusteluissa. Epäilty on uhrien tavoin Viertolan koulun kuudesluokkalainen. Hän oli poliisin mukaan aloittanut koulussa alkuvuonna.
Poliisi on aiemmin kertonut tiedotteessa, että epäilty on kuulusteluissa kertonut joutuneensa kiusatuksi ja että tämä tieto on myös vahvistunut poliisin esitutkinnassa.
Lue myös: Poliisi MTV:lle: Kouluampujan kokemus kiusaamisesta voi olla "pojan oma tuntemus"
Epäillyn liikkeistä pyydetään havaintoja
Poliisi hälytettiin Viertolan koululle tiistaiaamuna yhdeksän jälkeen ampumisen vuoksi.
Rikosylikomisario Kimmo Hyvärinen kertoi keskiviikkona STT:lle, että ampuminen kesti koululla vain muutamia minuutteja, minkä jälkeen epäilty poistui Jokirannan opetuspisteestä jalkaisin. Aiemmin viranomaiset ovat kertoneet, että ammuttu poika kuoli tapahtumapaikalle.
Epäilty otettiin kiinni noin tunti teon jälkeen Helsingin Siltamäestä. Poliisi tiedotti keskiviikkona, että epäillyn uskotaan uhkailleen myös Siltamäessä koululaisia aseella. Poliisi pyytääkin nyt silminnäkijähavaintoja epäillyn liikkeistä Viertolan koulun ja Siltamäen välillä poliisin vihjepostiin vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi. Tätä kokonaisuutta poliisi tutkii laittomana uhkauksena.
Poliisi on käynnistänyt myös oman erillisen esitutkinnan siitä, miten epäilty ampuja sai haltuunsa käsiaseen. Epäillyn hallussa oli kiinniottohetkellä revolverimallinen ase, ja poliisin mukaan ase on ollut luvallinen.
Luvanhaltija on epäillyn lähisukulainen. Poliisi kertoi torstaina, että sillä on alustava käsitys siitä, miten ase päätyi epäillyn haltuun.
– Selvitystyö tämän ampuma-aserikoksena tutkittavan asian osalta on vielä kesken, Särkkä sanoo tiedotteessa.
Poliisi kertoo, että sillä on kymmeniä tutkijoita selvittämässä Vantaan kouluampumiseen liittyviä tapahtumia. Poliisi arvioi esitutkinnan kestävän useita kuukausia.
Lue myös: "Poika kertoi katuvansa tekoa" – poliisi kertoo MTV:lle epäillyn kuulusteluista, poika ei ole saanut tavata läheisiään
Kouluampumisessa osallisina olleille lapsille ja heidän vanhemmilleen kriisitilaisuus
Poliisi on päässyt kuulemaan toista Vantaan kouluampumisen uhreista
Korjattu jutun puoliväliä 4.4.2024 kello 14.45: Aiemmasta jutusta saattoi saada virheellisen käsityksen, että tyttöä, jota ei ole vielä puhutettu, päästäisiin puhuttamaan lähipäivinä. Tutkinnanjohtajan mukaan tätä toista tyttöä ei ole vielä määrä puhuttaa.