Judokouluttaja Mikko Välimäki näytti Studio55.fi-ohjelmassa, miten kaadutaan oikein.
Koska judoon lajina kuuluu kaatuminen, judokat ovat eräänlaisia turvallisen kaatumisen asiantuntijoita. Mikko Välimäki neuvoo opettelemaan aivan ensimmäiseksi eroon kaatuessa tulevasta automaattisesta suojarefleksistä eli käsien laittamisesta eteen tai alle. Näin vältetään esimerkiksi rannevammat.
Vakavampia päävammoja voi välttää pitämällä pään kaatuessa lähellä rintaa niin, että kallo ei kolahda maahan.
Tärkeää olisi myös antaa itsensä kaatua ”kokonaan”.
– Jos jää siihen pepulleen, se kova isku tulee lonkkaan, ja se ei ole hyvä asia, Välimäki sanoi ohjelmassa.
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Kaisa Virtanen huomautti, että vaatii paljon harjoittelua ja asiaan keskittymistä, jotta kaatumisen harjoittelusta olisi apua tosipaikan tullen.
– Voi olla, että se onnistuu, Virtanen sanoi.
– Ajatus on, että lievennettäisiin sitä vahinkoa, joka tapahtuu. Eihän se autuaaksi tee, että osaat kaatua, mutta et loukkaa ainakaan niin paljoa, Välimäki selitti.
Katso ylhäältä videolta, miltä oikein kaatuminen käytännössä näyttää!