Vauvaikäisen köyhyys näkyy nuoruudessa – "pidemmällä tähtäimellä vaikutusta"
7:52Lehtikuva
Julkaistu 23.08.2018 14:21
Valpuri Haapala
valpuri.haapala@mtv.fi
Huomenta Suomessa torstaina vieraili THL:n tutkimuspäällikkö, erikoistutkija Tiina Ristikari. Hän kertoi tutkimuksesta, jossa havaittiin vanhempien köyhyyden vaikeuttavan erityisesti pikkulasten tulevaisuutta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Turun yliopiston yhteistyönä syntyneestä tutkimuksesta selviää, että vauvaikäiset ovat herkimmässä iässä köyhyydelle. Tutkimuksessa köyhyys määriteltiin pitkittyneeksi toimeentuloasiakkuudeksi.
– Tutkimuksista tiedettiin, että pitkittynyt köyhyys on vaarallista lapsille, mutta ei vielä tarkkaan tiedetty, mihin se ajoittuu. Tämä oli meidän kysymyksemme: ovatko vauvat eri tilanteessa? kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Tiina Ristikari.
Selvisi, että ovat. Perheen taloudelliset ongelmat näkyivät erityisesti 0–2-vuotiaiden pikkulasten myöhemmässä elämässä. Varhaislapsuudessa koettu köyhyys vaikutti varhaisaikuisuuden ongelmiin, kuten koulupudokkuuteen, mielenterveysongelmiin ja rikollisuuteen.
Talousongelmat vievät vanhempien energiaa
Köyhyys syö kykyä ajatella asioita pitkällä tähtäimellä. Kuvituskuva.Shutterstock
Ristikari selittää köyhyyden vaikutusta vauvaikäisiin vanhempien voimavarojen siirtymisellä vauvasta raha-asioihin.
– (Köyhien) vanhempien fokus menee tähän päivään, kun vanhemmat, joilla ei ole samanlaista taloudellista ahdinkoa, pystyvät pitämään pidemmän ajan perspektiiviä, Ristikari sanoo.
– Sillä on sitten pidemmällä tähtäimellä vaikutusta lapsen koulumenestykseen ja opiskelupolkuun, Ristikari sanoo,
Köyhää ei pidä syyllistää vaan auttaa
Ongelmiin on hyvä puuttua ennen niiden kärjistymistä. Kuvituskuva.Shutterstock
Ristikari muistuttaa, ettei köyhiä pidä syyllistää lapsiensa kohtalosta.
– Kenen tahansa meistä, joka on taloudellisesti vaikeassa tilanteessa, fokus siirtyy tähän päivään ja tästä selviämiseen.
Ristikari sanoo, että esimerkiksi lapsilisien leikkaukset ovat osaltaan pahentaneet köyhien perheiden ongelmia.
– Pitäisi tukea perheitä, jotta vanhempien ongelmat eivät tulisi lapselle maksettaviksi. Pitäisi tuoda palvelut kotiin sillä tavalla, että lapsen arki sujuu normaalisti, kun vanhemmalla on jotain hankaluutta.
Aikainen puuttuminen auttaa ehkäisemään ongelmien kasautumista. Se on investointi niin lapsen kuin yhteiskunnankin tulevaisuuteen. Seuraamushoidot, kuten lapsen sijoittaminen toiseen perheeseen, eivät ole ilmaisia.