Vedonlyönnistä rangaistu Valioliiga-tähti lataa – 8 kuukauden pelikielto ei edes kurjin kohtalo: "Se oli pahinta"

Valioliigassa pelaavan Brentfordin tähtihyökkääjä Ivan Toney on kritisoinut tapaa, jolla Englannin jalkapalloliitto FA hoiti hänen vedonlyöntirikkeisiinsä liittyneen kurinpitokäsittelyn.

Toney nousi otsikoihin viime marraskuussa, kun FA kertoi tutkivansa hyökkääjää vedonlyöntisääntöjen rikkomisesta. Tieto tutkinnasta tuli aivan MM-kisojen kynnyksellä, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, miksi Toney jäi lopulta Englannin MM-joukkueen ulkopuolelle.

FA lätkäisi Toneylle 8 kuukauden mittaisen pelikiellon kuitenkin vasta toukokuussa. 27-vuotias hyökkääjä ei pitänyt FA:n tavasta hoitaa hänen kurinpitokäsittelyään.

– Ihmiset yrittävät murtaa muita ihmisiä. Se, miten asia tuli ilmi juuri ennen Englannin leiritystä ja sitä kautta missasin MM-kisat. Yhtäkkiä he halusivat odottaa kauden loppuun. He halusivat tehdä sen niin. Minusta se on vähän häijyä, Toney toteaa Kick Gamen Youtube-videolla.

– Minusta se oli pahinta, vaikka missaankin nyt kahdeksan kuukautta jalkapalloa. Oli isompi rangaistus jäädä ulos MM-kisoista. Se on kaikkien unelma. Uskon itseeni ja toivottavasti pääsen seuraaviin, Toney jatkaa.

Toney saa liittyä seurajoukkueensa Brentfordin harjoitusvahvuuteen vasta syyskuussa. Kentällä maaliahne hyökkääjä voidaan tosin nähdä pelipaita päällä vasta ensi vuoden tammikuussa.

Brentford on tarjonnut tähtihyökkääjälleen tukea kurinpitokäsittelyn aikana.

– Seura on oikeasti ollut tosi auttavainen ja tukenut minua. Monet jalkapalloilijat ovat laittaneet minulle viestiä hyvässä hengessä. En kuitenkaan halua, että kukaan säälii minua. Rangaistus on rangaistus ja minä kärsin sen, Toney sanoo.

Toney sijoittui päättyneellä kaudella 20 täysosumansa turvin Valioliigan maalipörssissä kolmanneksi. Vedonlyönnistä saatu rangaistus ei ole pienentänyt tähtihyökkääjän motivaatiota.

– Minun on vain keskityttävä harjoitteluun ja olen aivan erilainen eläin, kun palaan liigaan. Siitä tulee pelottavaa, Toney uhoaa.

FA asetti Toneyn alun perin 11 kuukauden pelikieltoon, mutta rangaistus pieneni kahdeksan kuukauden mittaiseksi Toneylla todetun vedonlyöntiaddiktion vuoksi.

Toney toivoo, ettei hänen vedonlyöntiaddiktiostaan maalailtaisi vääriä kuvia. Englantilaishyökkääjä toivoo, että vastaavanlaisten ongelmien kanssa painivat henkilöt saisivat jatkossa parempaa tukea.

– Ihmiset luovat minusta tietynlaisen kuvan, mutta he eivät tunne minua. Nykyään suurimmalla osalla jalkapalloseuroista on vedonlyöntiyhtiö sponsorinaan, joten miettikää sitä. Jos säännöt sanovat, ettei voi lyödä vetoa, silloin ei pidä tehdä niin. Mutta apua tarvitseville ihmisille pitäisi olla enemmän asioita, jotka estäisivät heitä menemästä siihen suuntaan, Toney sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat