Venäjä esti veto-oikeudellaan Syyrian kaasuiskun käsittelyn YK:ssa

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 10.04.2018 23:23

MTV UUTISET – REUTERS

Venäjä esti veto-oikeudellaan Syyrian kaasuiskun käsittelyn YK:ssa, kertoo uutistoimisto Reuters. 

Jo ennakkoon arvioitiin, että Venäjä todennäköisesti käyttäisi veto-oikeutta. Venäjä tyrmäsi Yhdysvaltain ehdotuksen aloittaa riippumaton tutkinta Syyrian kaasuiskuista jo eilen maanantaina.

12 turvallisuusneuvoston jäsenmaata äänesti Yhdysvaltain esityksen puolesta. Venäjän lisäksi Bolivia äänesti Yhdysvaltain esitystä vastaan. Kiina pidättäytyi äänestämästä. 

Lue myös: 

Syyrian sota on jatkunut seitsemän vuotta: Miksei YK ole pystynyt tekemään muuta kuin järjestämään kokouksia?

Toteutuakseen esitys olisi tarvinnut yhdeksän ääntä sen puolesta. 

Kaikilla turvallisuusneuvoston pysyvillä jäsenmailla, joihin Venäjä myös kuuluu, on veto-oikeus käytettävissään. Venäjän lisäksi turvallisuusneuvoston pysyviin jäsenmaihin kuuluvat toisen maailmansodan voittajavaltiot Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Kiina. 

Useat länsimaat ovat kertoneet epäilevänsä Syyrian armeijan tehneen lähellä pääkaupunki Damaskosta sijaitsevassa Dumassa lauantaina tapahtuneen kemikaali-iskun, jossa on kerrottu kuolleen kymmeniä ihmisiä. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat