Venäjä vie päähuomion Kultaranta-keskusteluissa

Sauli Niinistö
Lehtikuva
Julkaistu 14.06.2015 16:50

MTV UUTISET – STT

Jo viime vuonna Venäjä vei päähuomion presidentti Sauli Niinistön Kultaranta-keskusteluissa. On mahdoton kuvitella, ettei niin kävisi tälläkin kertaa. Vaikka aihe on sama, aihepiiri ei ole entisellään, edes julkisuudessa:

1. Ukrainan kriisistä syttyi Ukrainan sota

Alkukesästä 2014 esitettiin vielä erilaisia näkemyksiä siitä, miten suora rooli Venäjällä oli Itä-Ukrainan separatistien tukemisessa. Kuva selkeni elokuussa Venäjän puututtua suorasukaisesti taisteluihin, joissa Ukrainan armeija uhkasi päästä voitolle. Sodan tarkoitus näyttää olevan sen jatkaminen, ei voittaminen. 

2. Pakotepeli kiristyi uudelle tasolle

EU ja Yhdysvallat määräsivät talouspakotteita jo Krimin valtauksen jälkeen. Toden teolla pakotepeli koveni kuitenkin vasta MH17-lentotragedian jälkeen, jolloin Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kärsivällisyys näytti loppuvan. Vuosi sitten ei siis ollut vielä kuultu Putin-juustoista eikä ruplan kurssin vuoristorataa seurattu uutisissa. Nyt odotetaan, onko edessä taas uusi pakotekierros. 

3. Turvallisuuspolitiikka vakiintui uutisaiheeksi

Kansainvälisen politiikan kriisi heijastuu eri tavoin myös Suomen lähialuille, jopa suomalaisten arkipuheeseen. Puolustusvoimat valmistautuu reagoimaan nopeasti ilmeneviin uhkiin, media opettelee uudelleen kylmän sodan pommikoneiden ja sukellusvenejahtien termistöä. Ukrainasta alkanut kehitys on tuonut yhteiseen tajuntaan uusia käsitteitä yksi toisensa perään: hybridisodan, valkoiset rekat, Venäjä-trollit. 

4. Länsi vastaa Venäjälle

Vuoden aikana Nato on joutunut pohtimaan, miten sen turvatakuut vastaavat uudenlaisiin hybridiuhkiin. Presidentti Barack Obama on käynyt Virossa vakuuttamassa, että länsi puolustaa Tallinnaa siinä kuin muitakin tärkeitä pääkaupunkeja. Paraikaa Yhdysvallat pohtii raskaan sotakaluston varastoimista Itä-Eurooppaan -ensi kertaa kylmän sodan jälkeen. 

5. Informaatiosotaankin etsitään aseita

Sekä media ja kansalaisaktivistit ovat koonneet lukemattomia todisteita siitä, miten määrätietoisesti Venäjä pyrkii vääristämään tietoja Ukrainan sodasta. Vastapainoksi länsimaat ovat alkaneet kehittää omaa viestintäänsä ja kiinnostua oman mediansa kyvystä vastata haasteeseen.

Kultaranta-keskustelujen osanottajat 2015:

Ischinger Wolfgang, Chairman, Munich Security Conference Foundation, Saksa
Kudrin Aleksei, entinen valtiovarainministeri, Venäjä
Talbott Strobe, President, Brookings Institution, Yhdysvallat

Aho Esko, hallituksen puheenjohtaja, East Office of Finnish Industries Oy
Alahuhta Matti, puheenjohtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto
Andersson Li, kansanedustaja
Appelsin Ulla, päätoimittaja, Ilta-Sanomat
Apunen Matti, johtaja, Elinkeinoelämän valtuuskunta
Bahovski Erkki, päätoimittaja, Diplomaatia-lehti
Brunila Anne, professori, Svenska Handelshögskolan
Elovaara Tiina, kansanedustaja
Ervasti Pekka, erikoistoimittaja, YLE
Ginman Susanna, pääkirjoitustoimittaja, Hufvudstadsbladet
Haapala Timo, politiikan ja taloustoimituksen päällikkö, MTV Uutiset
Haglund Carl, puheenjohtaja, Suomen ruotsalainen kansanpuolue
Hakala Terhi, osastopäällikkö, ulkoasiainministeriö
Halkilahti Mikko, puheenjohtaja, Suomen Reserviupseeriliitto
Haukkala Hiski, erikoistutkija, ulkoasiainministeriö
Heikkilä Marianne, toiminnanjohtaja, Marttaliitto ry
Herlin Antti, hallituksen puheenjohtaja, Kone Oyj
Himanen Hannu, suurlähettiläs, Suomen Moskovan suurlähetystö
Holopainen Minna, uutispäätoimittaja, STT
Iloniemi Jaakko, ministeri
Jantunen Saara, tutkija, Puolustusvoimien tutkimuslaitos
Jokisipilä Markku, johtaja, Eduskuntatutkimuksen keskus, Turun yliopisto
Jordan Kari, vuorineuvos, pääjohtaja, Metsä Group; toimitusjohtaja, Metsäliitto Osuuskunta
Juntunen Tapio, tutkija, Tampereen yliopisto
Kaarkoski Tuomas, päätoimittaja, Reserviläinen
Kaikkonen Antti, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja
Kalkku Elina, osastopäällikkö, ulkoasiainministeriö
Kanerva Ilkka, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja
Kari Mika, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja
Karvala Kreeta, pääkirjoitustoimittaja, Iltalehti
Kaskinen Tuuli, toiminnanjohtaja, Demos Helsinki
Kauppi Kirsti, osastopäällikkö, ulkoasiainministeriö
Kivinen Markku, professori, Aleksanteri-instituutti, Helsingin yliopisto
Korhonen Iikka, tutkimuspäällikkö, Suomen Pankki
Korhonen Pertti, toimitusjohtaja, Outotec Oyj
Koroma Johannes, kolumnisti
Koski Susanna, kansanedustaja
Kulmuni Katri, kansanedustaja
Kääriäinen Seppo, kansanedustaja
Laajava Jaakko, alivaltiosihteeri, ulkoasiainministeriö
Laidre Margus, suurlähettiläs, Viron suurlähetystö
Laitinen Ilkka, Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö, kenraalimajuri
Lehto-Komulainen Katja, kansainvälisten asioiden päällikkö, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö
Lindberg Jarmo, Puolustusvoimain komentaja, kenraali
Lohela Maria, eduskunnan puhemies
Manninen Sami, lainsäädäntöjohtaja, oikeusministeriö
Mäkelä Jarmo, toimittaja
Mölsä Jouni, viestintäjohtaja, ulkoasiainministeriö
Mykkänen Kai, kansanedustaja
Nerg Päivi, kansliapäällikkö, sisäasiainministeriö
Niemi Mari K., tutkija, University of Strathclyde
Niinistö Jussi, puolustusministeri
Niinistö Ville, puheenjohtaja, Vihreä liitto
Nyberg René, suurlähettiläs
Ohra-aho Harri, tiedustelupäällikkö, prikaatikenraali, Pääesikunta
Ojanen Hanna, Jean Monnet-professori, Tampereen yliopisto
Ollila Jorma, hallituksen puheenjohtaja, Outokumpu
Orpo Petteri, sisäministeri
Pelttari Antti, Suojelupoliisin päällikkö
Pernaa Ville, päätoimittaja, Suomen Kuvalehti
Posio Matti, päätoimittaja, Lännen Media
Raitasalo Jyri, everstiluutnantti, Panssariprikaati
Ravantti Elina, ulkomaantoimituksen päällikkö, YLE
Remes Seppo, hallituksen puheenjohtaja, EOS Russia
Riiheläinen Janne, blogisti
Rinne Antti, puheenjohtaja, Suomen Sosialidemokraattinen puolue
Räsänen Joona, kansanedustaja
Räsänen Päivi, puheenjohtaja, Kristillisdemokraatit
Räty Arto, kansliapäällikkö, puolustusministeriö
Saari Sinikukka, vanhempi tutkija, Ulkopoliittinen instituutti
Salmi Ilkka, EU-siviilitiedustelun päällikkö, EU INTCEN
Salolainen Pertti, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja
Savola Mikko, kansanedustaja, puheenjohtaja, Reserviläisliitto – Reservin aliupseerien liitto ry
Sipilä Juha, pääministeri
Sohlström Hans, toimitusjohtaja, Rettig Group Oy Ab
Soini Timo, ulkoasiainministeri
Soininvaara Osmo, valtiotieteen lisensiaatti
Stenlund Peter, valtiosihteeri, ulkoasiainministeriö
Stubb Alexander, valtiovarainministeri
Sundbäck Veli, suurlähettiläs
Säkkinen Teppo, puheenjohtaja, Keskustanuoret
Takala Satu, päätoimittaja, Ilkka
Talvitie Heikki, suurlähettiläs
Tarkka Jukka, kolumnisti
Tiilikainen Teija, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti
Tiitinen Seppo, eduskunnan pääsihteeri
Toivakka Lenita, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri
Torstila Pertti, suurlähettiläs
Tourunen Jari, päätoimittaja, Savon Sanomat
Tuomioja Erkki, kansanedustaja
Vainio Kari, päätoimittaja, Turun Sanomat
Valo Raimo, toimitusjohtaja, East Office of Finnish Industries Oy
Valtasaari Jukka, suurlähettiläs
Vanhanen Matti, kansanedustaja
Vartiainen Juhana, kansanedustaja
Viirret Raimo, pääkirjoitustoimittaja, Kainuun Sanomat
Visuri Pekka, dosentti
Volanen Risto, yhteiskuntatieteiden tohtori
Ylä-Anttila Merja, vastaava päätoimittaja, MTV Uutiset

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa