Polivanovan mielestä Neuvostoliiton ja Putinin diktatuurin välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä. Uusi aktivistipolvi antaa hänelle toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Ihmisoikeusaktivisti Aleksandra Polivanova joutui tekemään viime kesänä päätöksen muuttaa pois kotimaastaan Venäjältä. Hän oli aiemmin toiminut ihmisoikeusjärjestö Memorialin keskusorganisaation Memorial Internationalin hallituksen jäsenenä, kunnes Venäjän viranomaiset määräsivät joulukuussa 2021 sen lakkautettavaksi.
– Yritin pysyä Venäjällä ja jatkaa Memorialin työtä, mutta se oli aika vaarallista, Helsingissä käymässä oleva Polivanova kertoo STT:lle.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan 2022 kansalaisyhteiskunnan liikkumatila kävi entistä ahtaammaksi. Polivanova oli osana Memorialin delegaatiota ottamassa vastaan Nobelin rauhanpalkintoa, joka Memorialille myönnettiin syksyllä 2022. Hän palasi Nobel-seremoniasta Oslosta kotiinsa Moskovaan, mutta elämä kävi koko ajan vaikeammaksi.
– Memorialia vastaan oli nostettu rikossyytteitä, kotiini tehtiin etsintöjä ja (turvallisuuspalvelu) FSB kuulusteli minua. En halunnut odottaa että minut lopulta pidätetään, joten viime kesänä lähdin.
Nykyään Polivanova asuu Puolassa.
Vaikka Memorialin keskusorganisaatio on lakkautettu, alemman tason organisaatioita toimii edelleen muissa maissa ja myös Venäjällä, joskin matalammalla profiililla kuin aiemmin.
– Memorialin työ jatkuu sekä Venäjän sisällä että sen ulkopuolella, Polivanova kertoo.
Ei vain Neuvostoliiton syytä
Polivanova kiinnostui demokratia- ja ihmisoikeusasioista opiskellessaan Ruotsissa pohjoismaista kirjallisuutta. Hän aloitti työskentelyn Memorialissa vuonna 2012. Kylmän sodan lopussa vuonna 1989 perustetun Memorialin alkuperäinen tarkoitus oli dokumentoida Neuvostoliiton ja etenkin Josif Stalinin valtakauden ihmisoikeusrikkomuksia, mutta järjestö puolustaa ihmisoikeuksia laajemminkin.
Vuosien mittaan Polivanova seurasi, kuinka Venäjä muuttui presidentti Vladimir Putinin alaisuudessa yhä vahvemmin diktatuuriksi. Toisaalta hän sanoo tunnistaneensa, kuinka Venäjän valtio alkoi käyttää taas monia samoja sorron mekanismeja, joita Neuvostoliitto oli hyödyntänyt. Toisaalta hänen mielestään on ongelmallista vetää yhtäläisyysmerkkiä Neuvostoliiton ja Putinin Venäjän välille.
– Mielestäni ei ole hyvä sanoa, että tämä on täysin neuvostoajan seurausta. Venäjällä, Venäjän viranomaisilla ja Venäjän kansalaisilla on oma vastuunsa omasta ajastamme ja omista päätöksistämme. Emme voi sanoa, että nykyinen huono tilanne johtuu siitä mitä Stalin tai (Vladimir) Lenin tekivät 100 tai 80 vuotta sitten.
Toivoa on
Polivanova pitää Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa rikoksena ihmisyyttä vastaan ja moraalisena katastrofina Venäjälle. Sodan aikana kansalaisjärjestöjen toiminta Venäjällä on myös vaikeutunut entisestään. Polivanova näkee silti kansalaisaktivistien keskuudessa suuntauksia, jotka antavat hänelle toivoa.
– Jos jokin Venäjällä antaa minulle toivoa, ne ovat kansalaisaktivistit, jotka pystyvät ottamaan vastuuta ja jakamaan vastuuta valtion kanssa. Valtio ei ole yksin vastuussa tästä sodasta, vaan koko venäläinen yhteiskunta, joka salli tämän sodan alkaa, Polivanova sanoo.
– Kansalaisyhteiskunnalla ei ole aseita, he eivät voi tappaa ketään tai tehdä vallankumousta. Mutta he voivat muuttaa mielipiteitä.
Polivanovan mukaan Venäjän nykyinen aktivistipolvi tarkastelee asioita laajemmalla perspektiivillä kuin Perestroikan ja Neuvostoliiton hajoamisen aikaan aktivismista kiinnostuneet, joita monet Memorialin jäsenetkin ovat.
– Heillä ei ole kokemusta neuvostoajoista, useimmat heistä muistavat vain Putinin aikakauden. Internetin ja matkustamisen ansiosta he ovat voineet nähdä maailmaa ja muita yhteiskuntamalleja, Polivanova sanoo.
Sorto tunnistetaan paremmin
Uusi aktivistipolvi on hänen mukaansa laajentanut näkökulmaa myös neuvostoaikojen ihmisoikeusrikkomuksia tarkasteltaessa. Polivanova sanoo, että venäläiset kansalaisaktivistit ovat kiinnostuneita valtion sortavista rakenteista, jotka sota Ukrainassa on tuonut entistä vahvemmin esille. Sota on saanut monet venäläiset myös tajuamaan, millaista sortoa kansalliset, kielelliset ja sukupuolivähemmistöt Venäjällä ovat joutuneet kärsimään valtion taholta jatkuvasti, sekä neuvostoaikana että nyky-Venäjällä.
– Tämän sodan myötä olemme löytäneet sokeita pisteitä, joita meillä oli Neuvostoliiton historian suhteen ja joita meidän täytyy tutkia ja dokumentoida, Polivanova kertoo.
Hän uskoo, että Memorialin työlle on tilausta sitten, kun Putinin valtakausi joskus päättyy. Neuvostoajan ihmisoikeusrikkomuksissa on edelleen tutkittavaa, minkä lisäksi on perattava perin pohjin Putinin Venäjällä tapahtunutta sortoa.
Tutkijasta kokijaksi
Polivanovan mukaan oli epätodellista kokea sodan alkaminen alkuvuodesta 2022. Hän oli tutkinut laajasti Neuvostoliiton aikaa ja Stalinin vainoja sekä natsi-Saksaa ja holokaustia ja ihmetellyt, miten ihmiset antoivat sen tapahtua. Yhtäkkiä hän huomasi elävänsä vastaavien tapahtumien keskellä.
– Yhtäkkiä en enää ollutkaan näiden prosessien tutkija ja lukija, vaan olin näiden tapahtumien osanottaja. Oli mielenkiintoista ja outoa nähdä, miten ihmiset käyttäytyivät, miten minä itse ja miten ystäväni käyttäytyivät. Olimme osa tätä prosessia, jossa me vastustimme sotaa, mutta emme pystyneet tekemään asialle mitään.
Valtaosa venäläisistä on Polivanovan mukaan täysin välinpitämättömiä sodan suhteen. He eivät aktiivisesti tue eivätkä vastusta sitä.
Hän toivoo, että joskus tulevaisuudessa Venäjä ja Ukraina voivat taas olla hyvissä väleissä keskenään. Se edellyttää Polivanovan mukaan sitä, että Venäjä korvaa Ukrainalle täysimääräisesti sodan aiheuttamat vahingot ja palauttaa miehittämänsä alueet.
– En usko, että se on mahdollista minun elinaikanani, mutta se on meidän tehtävämme. Meidän täytyy saada tämä sota loppumaan ja pystyä takaamaan Ukrainalle, että tämä ei tapahdu enää koskaan. Sen jälkeen Venäjän pitäisi pystyä olemaan rauhanomainen naapuri, ei vain Ukrainalle vaan myös Suomelle ja kaikille muille.
Polivanova sanoo vastustaneensa sotaa vuodesta 2014 ja Krimin valtauksesta asti, mutta kokee silti venäläisenä kantavansa vastuuta tapahtuneesta.
– Minun maani presidentti aloitti tämän sodan. Vaikka ukrainalaiset kansalaisjärjestöt ja yksilöt ovatkin edelleen tekemisissä kanssani, he tietävät että olen osavastuussa tästä.