Putinin vastustaminen Suomesta käsin "ei ole täysin hyödytöntä", mutta vallankumoukseen se tuskin johtaa, sanoo venäläinen asiantuntija.
Irina Vesikko ja Vladimir Putin eivät jaa samaa unelmaa.
Eivätkä sitä jaa edes Irina ja hänen äitinsä. Kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan, Irina vastusti sotaa. Irinan äiti sanoi tyttärensä olevan fasisti.
Äiti on rauhoittunut, mutta uskoo yhä sen, mitä Kreml sanoo.
– Propaganda on hyvin tehtyä, Irina toteaa.
Vesikolle demokraattinen Venäjä on päämäärä ja haave, eikä hän jaksaisi odottaa sen toteutumista kymmentä vuotta. Se on liikaa.
Nopeammin pitäisi tapahtua jokin muutos, Vesikko toteaa. Tällä hetkellä merkkejä uudistuvasta Venäjästä on niukasti, mutta muutos Moskovassa tapahtuu usein vauhdilla ja arvaamatta.
– Toivon niin. En pysty ajattelemaan pessimistisesti. Se vain haittaa ja jarruttaa omaa toimintaa, Vesikko sanoo Itä Nyt -ohjelmassa. Itä Nyt -ohjelman kaikki jaksot ovat nähtävillä Katsomosta ja nettijutut löytyvät kootusti täältä.
Vesikko on Suomessa yksi Putin-vastaisen Venäjän kasvoista. Kun Venäjä tekee mitä tekee, Vesikko järjestää mielenosoituksia, vaatii muutoksia ja antaa haastatteluita.
Todiste Kremlin kiukusta
Kremlin ja Vesikon tunteet ovat todistetusti molemminpuolisia.
Vesikko on puheenjohtaja Suomen venäjänkielisten demokraattinen yhteisö -järjestössä, jonka Venäjän oikeusministeriö nimesi heinäkuussa "ei-toivotuksi järjestöksi".
Järjestö ilmoittaa vastustavansa "Putinin diktatuuria, sortoa, korruptiota ja sotaa". Sellainen toiminta ei Venäjällä ole valtion suosimaa kansanhuvia.
Venäjälle Vesikko ei ole lähiaikoina palaamassa. Pelkkä ajatuskin naurattaa häntä. Jos Vesikko lähtisi rajaa ylittämään, saisi hän todennäköisesti kuusi vuotta vankeutta.
Vesikko ehti odotella jo jonkin aikaa Moskovan tuomiota. Ihmettelikin, kun sitä ei tullut. Nyt sellainen on. Se osoittaa, että järjestö tekee jotain oikein, Vesikko päättelee.
– Se tarkoittaa, että meillä on jollain tapaa vaikutusvaltaa. Meillä on yhteyksiä parlamentteihin, kansanedustajiin ja ministeriöiden kanssa keskustellaan esimerkiksi sanktioista, Vesikko sanoo.
"Aktiivinen vähemmistö" voi muuttaa Venäjän, Vesikko uskoo. Kremlin autoritääristä politiikkaa ja hyökkäyssotaa aktiivisesti tukijoita on, mutta hekin ovat vähemmistö.
Suuri massa on demokratia- ja äärinationalisten vähemmistöjen välissä. Enemmistölle tärkeintä on oma elämä. Jos arkena voi herätä töihin ja kaupasta saa leipää kohtuullista korvausta vastaan, ei kaduilla yleensä pala.
– Kaikilta venäläisiltä ei voi odottaa aktiivisuutta.
Eihän sitä odoteta kaikilta suomalaisiltakaan.
Lue myös: Sodassa haavoittunut Vitaliy odottaa vaativaa leikkausta Suomessa ja unelmoi paluusta kotiin, kun "Kremlin käärme" kuolee
"Ei täysin hyödytön aktiviteetti"
Putinin vastustaminen Venäjän ulkopuolelta tuskin johtaa vallankumoukseen Kremlissä.
– Ei se ole täysin hyödytön aktiviteetti, mutta meidän täytyy olla realistisia, toteaa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin Venäjän politiikan professori Vladimir Gelman.
Jos Venäjä muuttuu, se tapahtuu pikemminkin sisäisen toiminnan kuin ulkoisen aktivismin seurauksena, Gelman uskoo.
Suomessa asuva, mutta Venäjällä syntynyt Gelman on itsekin entinen aktivisti. Alkujaan insinööriksi opiskellut Gelman innostui politiikasta Mihail Gorbatshovin uudistusten myötä 1980-luvulla.
Neuvostoliiton ex-johtaja Mihail Gorbatshov ja presidentti Putin vuonna 2004.
Mitä Kreml ajattelee Suomessa työskentelevästä entisestä venäläisaktivistista? Gelman hymähtää.
– No, sitä on parempi kysyä Venäjän viranomaisilta, mutta ymmärtääkseni he eivät juuri välitä, koska monet venäläiset ovat lähteneet, hän vastaa.
– Tuskin he juuri välittävät, jos ei kohota ääntään venäjänkielisissä medioissa tai julkaise jotain Putinia suuresti vastustavaa, Gelman jatkaa.
Aktivistiksi ryhtyminen Leningradissa käytyjen insinööriopintojen jälkeen oli radikaali muutos hieman yli parikymppiselle miehelle.
– Aktivismi on vähän kuin jalkapallo. Sitä katsoo otteluita, mutta jossain vaiheessa uppoaa niin syvälle peliin, että tekee mieli itsekin mennä kentälle ja potkia palloa, Gelman vertaa.
– Olin silloin paljon nuorempi, Gelman jatkaa hymyillen.
Parhaita ja pahimpia aikoja
Neuvostoliiton hajotessa toivo ja lupaukset paremmasta, avoimemmasta ja rikkaammasta tulevaisuudesta olivat alennusmyynnissä.
Samalla kun rautaesiripun laasti alkoi murtua, Neuvostoliiton talous heikentyi ja etniset konfliktit nousivat pinnalle.
Charles Dickensin romaanin Kaksi kaupunkia ensisanat summaavat Neuvostoliiton 90-luvun osuvasti, Gelman sanoo: "ne olivat parhaita aikoja, ne olivat huonoimpia aikoja".
Kaikki ongelmat olivat olleet olemassa jo useita vuosia, mutta järjestelmän romahtamisen yhteydessä ne löysivät varjoista auringonvaloon.
– Neuvostoliiton johto oli huonosti valmistautunut muutoksiin ja vastasi niihin heikosti, Gelman arvioi.
– Minulle kävi hyvin, mutta monet tunsivat hävinneensä ja pitävät itseään yhä häviäjinä.
Neuvostotalouden romahtaessa monet joutuivat vaihtamaan työpaikkaansa. Oli tehtävä niitä töitä, joilla sähköt sattuivat kulloinkin pysymään päällä.
Miljoonat menettivät tunteen siitä, että he elävät ennakoitavassa ja vakaassa yhteiskunnassa, Gelman sanoo. 1990-luku istutti lukemattomiin venäläisiin trauman, jonka lääkitsijänä Putin on esiintynyt.
– Monet venäläiset ovat samaa mieltä Putinin lausunnon kanssa, jonka mukaan Neuvostoliiton romahtaminen oli geopoliittinen katastrofi, Gelman toteaa.
Lue myös: Andrei kuurasi pahamaineisen venäläisvankilan selliä, kun tuli kutsu mennä naimisiin
Valkovenäläisessä vankilassa riutuva Maria painaa enää 45 kiloa – vangitun sisko MTV:lle: "Kidutetaan hitaasti hengiltä"
Miksi ei Venäjä?
Demokraattinen Venäjä ei ole mahdottomuus, vaikka presidentti Putin tai hänen tavoin ajatteleva Kremlin sisäpiiri ei sellaista varmasti alulle panekaan kuin vahingossa.
Ja vallankumouksellisia vahinkoja voi sattua. Näin kävi 1989, jolloin itäsaksalaisen poliitikon Günter Schabowskin hatusta vetämä vastaus Berliinin muurin tulevaisuudesta johti paineeseen avata suurkaupunkia halkonut raja.
Jos vahinkoa ei satu, voi demokratia alkaa vastoin odotuksia, Gelman muistuttaa. Näin kävi esimerkiksi Ranskassa.
– Ranskassa oli pitkä historia epäonnistuneita vallankumouksia ja yrityksiä demokratiaa kohti. Olisi voitu sanoa, ettei niin monen epäonnistuneen kokeilun jälkeen Ranskasta tule demokratiaa, Gelman sanoo.
– Toisen maailmansodan jälkeen kukaan ei uskonut, että Saksa olisi valmis demokratiaan. Länsi-Saksa kääntyi kuitenkin nopeasti demokratian tielle. Miksi Venäjään pitäisi suhtautua eri tavalla kuin Ranskaan ja Saksaan, Gelman pohtii.
Ihmisiä Berliinin muurilla marraskuussa 1989.
Demokratiasta "ei puhuttu vakavasti"
Neuvostoliiton hajoamisesta on yli 30 vuotta. Se näkyy väistämättä myös Venäjällä, Gelman sanoo. Nyt on syntynyt, kasvanut ja elänyt kokonainen sukupolvi, jolle Neuvostoliitto on pelkkää historiaa.
Venäjän 1990-lukua on usein tapana kuvailla lyhyeksi demokratian aikakaudeksi Neuvostoliiton ja presidentti Putinin vuonna 2000 alkaneen valtakauden välissä. Gelmanin mukaan tämä on harha.
– Neuvostoliiton romahtaminen ei ole sama asia kuin demokratia. Demokratia tarkoittaa vapaita vaaleja, lehdistönvapautta ja monia näihin liittyviä instituutiota, Gelman sanoo.
Mitään sellaista ei Venäjälle rakennettu Neuvostoliiton jälkeen, Gelman sanoo.
Syy oli pitkälti se, että Venäjällä oli muita akuutteja pulmia ratkaistavaan. Neuvostoliiton yksipuoluejärjestelmä täytyi korvata, samoin kommunistinen talousmalli. Oli naiivia odottaa, että kaikki ongelmat ratkaistaisiin täydellisesti, Gelman arvioi.
Venäjän presidentin Boris Jeltsinin panssarivaunun päällä pitämä puhe 19. elokuuta 1991 on jäänyt historiaan.
Vaikka Boris Jeltsin keräsi kansanmiehen mainetta eläväisellä käytöksellään ja panssarivaunun päällä pitämällään puheella, ei todellisen demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen paaluttaminen ollut hänellekään prioriteetti.
– Niin, demokratiassa valta vaihtuu vaaleilla. Jos olet vallassa ja voit pitää asemasi, miksi siitä nyt vain luopuisi ja päästäisi jonkun muun valtaan?
Vallan tähden Venäjällä kipuiltiin, kinasteltiin ja tapettiin 1990-luvulla. Presidentti ja eduskunta ottivat yhteen, panssarivaunut tulittivat Moskovan Valkoista taloa ja Jeltsinin seuraajaksi oli tunkua.
– Ajatus siitä, että joku menettäisi valtansa vaaleissa ja sitten tulisi uusi presidentti ja parlamentti… ei sellaisesta puhuttu Venäjällä koskaan vakavasti. Se oli tabu, Gelman toteaa.
– Mielestäni Putinin ajan autoritäärisen kehityksen poliittiset ja institutionaalisen juuret istutettiin jo 90-luvulla, Gelman jatkaa.
Venäjän presidentti Boris Jeltsin ja pääministeri Vladimir Putin vuonna 1999. Putinista tuli presidentti toukokuussa 2020.
"Jotain pahaa tulee tapahtumaan"
Irina Vesikko on asunut Suomessa jo 26 vuotta, 1990-luvun lopulta lähtien.
Hän oli muuttaessaan 16-vuotias. Suomeen Vesikon haki isä. Tuohon asti teini oli asunut mummonsa kanssa samassa huoneessa.
Vuosi Suomeen muuton jälkeen Vesikko asui jo omillaan. Hän myöntää, että Suomessa on nyt vaikeampi asua venäläisenä kuin aiemmin, syynä on tietenkin Ukrainassa käytävä sota.
Silti Vesikko ei ole joutunut Suomessa viime vuosinakaan henkilökohtaisesti ongelmiin venäläisyytensä takia.
Kadulle Putinia vastaan hän meni ensimmäistä kertaa tammikuussa 2021 oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin lentokenttäpidätyksen jälkeen. Navalnyi oli palaamassa Berliinistä Venäjälle myrkytyksensä jälkeen.
– Sitä ennen en ollut mitenkään aktiivinen. Sitten se alkoi pyörimään. Pidätys oli aika iso shokki aika monelle, Vesikko sanoo.
– Mikään sitä ennen ei ollut työntänyt ihmisiä kadulle, mutta siellä me olemme pysyneet, hän jatkaa.
Helmikuussa kuollut Aleksei Navalnyi oli vuosia Venäjän poliittisen opposition symboli ja johtaja.
Tuolloin monet Putinia vastustavat venäläiset löysivät Suomessa ja ympäri Eurooppaa toisensa eikä yhteydenpito ole lakannut näihinkään päiviin mennessä.
Vesikon mukaan he keskustelivat kaikkien kanssa, jotka vain suinkin suostuivat kuuntelemaan.
– Yritimme varoittaa, että jotain pahaa tulee tapahtumaan. Puhuimme, ettei Putinin hallinnon kanssa tarvitse tehdä mitään yhteistyötä.
Lue myös: Pekka Haavisto: Putinilla on ikävä suunnitelma naapureilleen
Viha
Reilu vuosi Navalnyin pidätyksen jälkeen "jotain pahaa tapahtui", kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan. Taas protestoitiin.
Kaksi vuotta myöhemmin Navalnyi kuoli muutamia kuukausia ennen lännen ja Venäjän välistä vanginvaihtoa, jonka yhteydessä myös Navalnyista oli keskusteltu.
Vankienvaihto oli suurin laatuaan sitten kylmän sodan vuosien ja täysin poikkeuksellinen diplomatian voitto aikana, jolloin Venäjä ja länsi ovat hädin tuskin puheväleissä.
Vesikko iloitsi vankien vapautumisesta. Moni nimekäs Kremlin vastustaja pääsi turvaan. Lukuisia on kuitenkin yhä telkien takana, Vesikko muistuttaa.
Vankienvapautus ei pyyhkinyt pois ikoniksi muodostuneen Navalnyin kuolemaa. Hän menehtyi tiettävästi IK-3-rangaistussiirtolassa Siperiassa, 1 900 kilometrin päässä Kremlistä.
– Monet ovat vähän turtuneet ja alistuneet. Navalnyin takia rohkaistuimme tekemään tämän kaiken.
– Kuolema oli iso shokki. Olemme yhä vähän shokissa. Mutta kuten Navalnyikin sanoi: älkää luovuttako. Älkää pelätkö. Viha on tullut osaksi tekemistä.