Armenia on moninkertaistanut Venäjän-vientinsä sodan alettua Ukrainassa. Autokaupan arvo maiden välillä on jopa yli 200-kertaistunut.
Kilometrejä pitkät letkat autoja kuljettavia ajoneuvoja kiemurtelevat Armeniassa Gjumrin kaupungissa kohti tulliterminaalia.
Sieltä autot jatkavat matkaansa Georgian kautta Venäjälle, jonne on Ukrainan sodan ja sitä seuranneiden länsimaiden talouspakotteiden myötä estetty useiden ajoneuvotyyppien tuonti muun muassa Yhdysvalloista, EU:sta ja Japanista.
Armeniaan tullatut tuontiautot voi kuitenkin yhä kuljettaa Venäjälle, mikä on tarjonnut ansaintamahdollisuuden autokauppiaille, kuten vuoroaan rajanylitykseen odottavalle Jaroslav Koltshenkolle.
– Nykyään jopa rikkaat venäläiset joutuvat käyttämään Armenian reittiä saadakseen Yhdysvalloissa valmistetun auton, Koltshenko sanoo uutistoimisto AFP:lle.
Pietarilaislähtöinen Koltshenko kertoo, että käytettyjä tai vahingoittuneita autoja ostetaan Yhdysvalloista ja kuljetetaan meritse Georgiaan. Siellä autot kunnostetaan ja kuljetetaan Armeniaan tullattavaksi. Tämän jälkeen autot kuljetetaan maitse jälleen Georgian läpi Venäjälle.
Vaikka tämä toiminta on mahdollista, on sen yleisesti katsottu lukeutuvan pakotteiden harmaalle alueelle ja olevan talouspakotteiden hengen vastaista.
Lue myös: Venäläiskoneiden oli pakko lentää Suomen ilmatilan kautta
Armenian Venäjän-kauppa piristynyt
Ukraina ja länsimaat ovat toistuvasti ilmaisseet huolensa pakotteiden pitävyydestä, ja pakotteiden alaisia tuotteita on uskottu vuotavan Venäjälle etenkin Kaukasuksen ja Keski-Aasian valtioiden kautta.
Armenia on ollut yksi Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan taloudellisista hyötyjistä. Se on lähes 2,5-kertaistanut Venäjän-vientinsä, jonka arvo kasvoi 2,2 miljardiin euroon viime vuonna.
Financial Timesin mukaan autokaupan arvo on kasvanut räjähdysmäisesti. Ennen suurhyökkäyksen alkua tammikuussa 2022 Armeniasta Venäjälle suuntautuvan autokaupan arvo oli 800 000 dollaria. Tämän vuoden tammikuussa maiden välisen autokaupan arvo oli 180 miljoonaa dollaria.
Lue myös: Tulli epäilee: Suomessa myyty hinaaja päätynyt Venäjälle
"Vesi löytää reitin"
Armenialla on vapaakauppasopimus Venäjän kanssa, ja autojen tullaaminen on paljon edullisempaa Armeniassa kuin Venäjällä. Tästä syystä Armeniasta on tullut tuontiautojen kauttakulkumaa Venäjälle. Jaroslav Koltshenko ja hänen bisneskumppaninsa Andrei ryhtyivät kuljettamaan autoja Venäjälle pian sodan alettua.
Andrei havainnollistaa, että 13 000 dollarin auton voi myydä esimerkiksi Pietarissa 23 000 dollarilla. Auton tullaus maksaa toki noin 5 000 dollaria, mutta voittoa jää yhä toinen mokoma.
Koltshenko sanoo Gjumrissa tulliin jonottavien rekkaletkojen osoittavan, että pakotteita voidaan kiertää.
– Tietenkään amerikkalaiset eivät tästä ilahdu. He varmaan yrittävät aiheuttaa meille harmia, mutta he eivät siinä onnistu. Venäjän kokoisen valtion eristäminen ei ole mahdollista.
Andrei on yhtä mieltä yhtiökumppaninsa kanssa Venäjän eristämisen hankaluudesta.
– Kuten sanotaan, vesi löytää uuden reitin, vaikka joen virtaus estettäisiin, hän sanoo.
Uusien reittien löytäminen Venäjälle suuntautuvalle autokaupalle saattaa olla käsillä, sillä Georgia on ilmoittanut, että se aikoo elokuusta alkaen estää Yhdysvalloista saapuvien autojen kuljetukset Venäjälle. Tämä tarkoittanee, että myös Armeniasta vietävien autojen kauttakulku Georgian läpi vaikeutuu.