Opposition mukaan Gonzalez oli Venezuelan heinäkuisten presidentinvaalien todellinen voittaja. Syyttäjät sanovat häntä epäiltävän vakavista rikoksista.
Venezuelassa tuomioistuin on antanut pidätysmääräyksen oppositiojohtaja Edmundo Gonzalezista, joka oli opposition mukaan Venezuelan heinäkuisten presidentinvaalien todellinen voittaja.
Pidätysmääräyksestä sosiaalisessa mediassa kertoneen syyttäjänviraston mukaan Gonzalezia epäillään vakavista rikoksista.
Syyttäjänvirasto oli aiemmin maanantaina julkaissut tuomioistuimelle lähetetyn kirjeen, jossa pidätysmääräystä haettiin. Kirjeessä lueteltiin väitetyt rikokset, jotka juontuvat siitä, että oppositio on syyttänyt maata itsevaltaisesti johtavan presidentti Nicolas Maduron ja tämän liittolaisten varastaneen vaalit.
Kirjeen mukaan Gonzalezia syytetään muun muassa julkisen asiakirjan väärentämisestä, sabotaasista sekä yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekä terrorismin rahoittajiin.
Suurilta osin Maduro-mielinen Venezuelan vaalilautakunta (CNE) julisti hänet presidenttivaalien voittajaksi heinäkuun lopulla. Myös maan korkein oikeus on julistanut Maduron voittaneen kiistellyt presidentinvaalit. Korkeinta oikeutta pidetään Maduron hallinnolle uskollisena.
Vaalilautakunta ei julkaise äänestystietoja
Ainakin EU, Yhdysvallat sekä useat Latinalaisen Amerikan maat ovat kieltäytyneet tunnustamasta Maduroa vaalien voittajaksi ilman, että venezuelalaisviranomaiset julkistavat äänestystiedot, jotka todistavat Maduron voittaneen.
CNE on sanonut, ettei äänestystietoja voida julkaista koska hakkerit ovat korruptoineet ne. Vaalitarkkailijat taas ovat sanoneet, ettei tästä ole mitään todisteita.
Oppositio on sen sijaan julkaissut vaalipaikoilta kerättyjä äänestystuloksia, joiden mukaan Gonzalez olisi voittanut vaalit ylivoimaisesti.
Maduro on syyttänyt oppositiota 25 siviilin ja kahden sotilaan kuolemasta presidentinvaaleja seuranneissa mielenosoituksissa. Lähes 200 ihmistä loukkaantui mielenosoituksissa ja yli 2 400 otettiin kiinni.
Gonzalez valittiin opposition presidenttiehdokkaaksi sen jälkeen, kun oppositiojohtaja Maria Corina Machadon ehdokkuus estettiin vaaliviranomaisten toimesta.
Gonzalez on jättänyt huomiotta kolme kutsua saapua häntä tutkivien syyttäjien eteen. Hän on Machadon tapaan elänyt pitkälti piilossa vaalien jälkeen.