Yhdysvaltojen mielestä on selvää, että opposition ehdokas voitti Venezuelan presidentinvaalit.
Venezuelan vilpillisiksi väitetyissä vaaleissa voittajaksi julistettu presidentti Nicolas Maduro on vaatinut oppositiojohtaja Maria Corina Machadoa sekä presidenttiehdokas Edmund Gonzalezia vangittaviksi levottomuuksien takia.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinkenin mukaan Maduron uhkaus on epädemokraattinen yritys tukahduttaa poliittinen osallistuminen ja säilyttää valta.
Blinken vaati myös, että rauhanomaisesti vaaleihin osallistuneet ja vaalituloksiin läpinäkyvyyttä vaatineet venezuelalaiset, jotka otettiin kiinni mielenosoituksissa, tulisi vapauttaa välittömästi.
– Lainvalvonnasta ja turvallisuusjoukoista ei saa tulla poliittisen väkivallan välinettä, jota käytetään demokraattisia oikeuksiaan käyttäviä kansalaisia vastaan, Blinken sanoi.
Oikeusministeri Tarek William Saabin mukaan yli tuhat ihmistä on jo otettu kiinni presidentinvaalien jälkeen alkaneissa mielenosoituksissa.
Machadon mukaan mielenosoituksissa on kuollut ainakin 20 ihmistä.
Turvallisuusjoukkojen on kerrottu käyttäneen kyynelkaasua ja ampuneen mielenosoittajia kumiluodeilla.
Yhdysvallat: Oppositio voitti Venezuelan vaalit
Yhdysvalloille on todisteiden valossa selvää, että opposition ehdokas Gonzalez voitti Venezuelan presidenttivaalit, Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken sanoi lausunnossaan paikallista aikaa torstaina.
Blinkenin mukaan presidentille uskollisena pidetyn maan vaalilautakunnan (CNE) ilmoittamat tulokset olivat syvästi virheellisiä, eivätkä ne edusta venezuelalaisten tahtoa.
Venezuelan presidentin Nicolas Maduron vaalivoitto on kyseenalaistettu laajalti niin kotimaassa kuin kansainvälisesti sen jälkeen, kun CNE julisti hänet maanantaina virallisesti presidentiksi uudelle kuusivuotiskaudelle.
Venezuelan oppositio on Blinkenin mukaan julkaissut yli 80 prosenttia äänestystiedoista, jotka on saatu suoraan äänestyspaikoilta.
Nämä tiedot osoittavat Blinkenin mukaan, että Gonzalez sai vaaleissa selvällä erolla eniten ääniä.
Ulkoministeri lisää, että asian ovat vahvistaneet myös riippumattomat tarkkailijat ja tulosta tukevat myös ovensuukyselyt.
– Ottaen huomioon ylivoimaiset todisteet, Yhdysvalloille ja ennen kaikkea Venezuelan kansalle on selvää, että Edmundo Gonzalez voitti eniten ääniä Venezuelan 28. heinäkuuta pidetyissä presidentinvaaleissa, Blinken sanoi lausunnossaan.
Lue myös: Venezuelan presidentti: Oppositiojohtajat eivät koskaan pääse valtaan
Maduro vaati oppositiojohtajia vangittaviksi
Oppositiojohtaja Maria Corina Machado kehotti keskiviikkona kannattajiaan lähtemään liikkeelle Maduron hallintoa vastaan.
Maduro on vaatinut Gonzalezia ja Machadoa vangittaviksi levottomuuksien takia. Blinkenin mukaan Maduron uhkaus oppositiopoliitikkojen vangitsemisesta on epädemokraattinen yritys tukahduttaa poliittinen osallistuminen ja säilyttää valta.
Blinken vaati myös, että rauhanomaisesti vaaleihin osallistuneet ja vaalituloksiin läpinäkyvyyttä vaatineet venezuelalaiset, jotka otettiin kiinni mielenosoituksissa, tulisi vapauttaa välittömästi.
– Lainvalvonnasta ja turvallisuusjoukoista ei saa tulla poliittisen väkivallan välinettä, jota käytetään demokraattisia oikeuksiaan käyttäviä kansalaisia vastaan, Blinken sanoi.
Oikeusministeri Tarek William Saabin mukaan yli tuhat ihmistä on jo otettu kiinni presidentinvaalien jälkeen alkaneissa mielenosoituksissa.
Machadon mukaan mielenosoituksissa on kuollut ainakin 20 ihmistä. Turvallisuusjoukkojen on kerrottu käyttäneen kyynelkaasua ja ampuneen mielenosoittajia kumiluodeilla.
Lue myös: Järjestö: Venezuelassa ainakin kymmenkunta kuollut levottomuuksissa
Venezuelan tilanne kiristyy – kyynelkaasua käytetty mielenosoittajia vastaan
Machado pyytää apua kansainväliseltä yhteisöltä
Machado sanoi torstaina Wall Street Journalissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa pelkäävänsä henkensä puolesta.
– Kirjoitan tätä piilosta, peläten henkeni, vapauteni ja maanmiesteni puolesta Nicolas Maduron johtamassa diktatuurissa, Machado aloittaa tekstin.
Machadon mukaan hallinto teki kaikkensa horjuttaakseen ja sabotoidakseen opposition vaalikampanjaa.
Hän kirjoittaa venezuelalaisten tehneen velvollisuutensa äänestäessään Maduron ulos.
– Nyt on kansainvälisen yhteisön vuoro päättää, suvaitseeko se todistettavasti laitonta hallitusta, oppositiojohtaja jatkaa.
Äänestystietoja vaadittu julkaistavaksi
Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Brasilia, Kolumbia, Meksiko ja EU ovat vaatineet Venezuelaa julkaisemaan yksityiskohtaiset äänestystiedot.
Myös G7-maiden ulkoministerit ovat omassa lausunnossaan vaatineet yksityiskohtaisten tulosten julkaisua. G7-maihin kuuluvat Yhdysvallat, Britannia, Kanada, Ranska, Saksa, Japani ja Italia.
Painostuksen alla Maduro sanoi keskiviikkona olevansa valmis julkistamaan todisteet vaalivoitostaan.
– Olen vaalit sunnuntaina voittaneena presidenttiehdokkaana kaikilla tavoin valmis vaaliviranomaisen kuulusteluun ja tutkimuksiin, Maduro sanoi.
Vuodesta 2013 asti vallassa ollut 61-vuotias Maduro julkistettiin vaalivoittajaksi 51 prosentilla äänistä.