Verkkokauppojen ravintolisät syynissä: Tullin tehovalvonnassa lähes 80 prosenttia todettiin määräysten vastaisiksi

3:46img
Maaliskuussa kerroimme suomalaisesta karjatilasta, jonne Tulli teki tarkastusiskun. Nyt tilallinen valmistautuu vaatimaan suuret korvaukset.
Julkaistu 29.04.2022 08:36
Toimittajan kuva

Annika Nuotto

annika.nuotto@mtv.fi

Tulli kertoo valvoneensa alkuvuonna tehostetusti suomalaisissa verkkokaupoissa myytäviä ravintolisiä. Lähes joka kolmannesta tutkitusta tuotteesta löytyi Tullin mukaan lääkeainetta tai rohdoskasvia.

Lisäksi aihetta huomautuksiin tai tuotteen kieltämiseen antoivat kielletyt lisäaineet, virheelliset pakkausmerkinnät ja terveysväittämät.  

Tehovalvonnan tarkoituksena oli Tullin mukaan selvittää, onko Suomeen tuoduissa ravintolisissä kiellettyjä lääkeaineita.

Erityisesti tarkkailtiin urheilijoille ja seksuaalivietin kohottamiseen tarkoitettuja ravintolisiä.

Tullin tutkimista 24:stä tuotteesta 79 prosenttia todettiin määräysten vastaisiksi. 13 tuotteelta kiellettiin maahantuonti ja markkinoille saattaminen sellaisenaan.

Ravintolisissä eniten määräysten vastaisuutta

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea päättää ravintolisien kohdalla siitä, onko valmistetta pidettävä lääkkeenä, jos se sisältää lääkeluettelon lääkeainetta tai rohdoskasvia.

Ravintolisät ovat viime vuosina olleet tuoteryhmä, jossa todetaan kaikkein eniten määräysten vastaisia tuotteita.

Viime vuonna Tulli tutki yhteensä 116 Suomeen tuotua ravintolisää. Niistä määräysten vastaisiksi todettujen osuus oli 76 prosenttia.

Lue myös: Tulli takavarikoi ennätysmäärän nuuskaa ja huumelääkkeitä – muuten tullirikosten määrä jatkoi laskuaan

Tuoreimmat aiheesta

Tulli