Vermon 3-vuotiskilpailu Uudenmaan Upein on uudistumisen äärellä

Taivas Vermo
Vermon raviradan oma lämminveristen 3-vuotiskilpailu on murroksessa. Kuvituskuva Vermon raveista.Arto Julkunen
Julkaistu 07.12.2016 14:21
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Pääradalla ratkotaan loppuvuodesta 3-vuotiaiden lämminveristen alueellista parhaimmistoa. Tänä vuonna karsintoja ajetaan vain yksi.

– Nykysysteemissä kahdeksan tammaa starttaa finaaliin paalulta ja kahdeksan oriita tai ruunaa kahdenkymmenen metrin takamatkalta, Vermon kilpailupäällikkö Timo Mahlamäki kertoo.

– Vain tammoja ilmoitettiin niin paljon että karsinta oli syytä järjestää, oriit ja ruunat pääsevät tänä vuonna kaikki suoraan finaaliin.

Kuten vaikkapa maanantaina Pohjanmaalla ravattu Ilkka-ajo, myös Uudenmaan Upein on nimensäkin paljastamana rajattu alueellisesti eli Uudenmaan Läänin alueella syntyneille varsoille.

– Uudenmaan lääniä ei tosin enää ole aikoihin ollut, joten aluerajat kaipaisivat selkiyttämistä ja ehkä myös laajentamista, Mahlamäki myöntää.

Varsoja ei nimittäin ole viime vuosina maksettu Uudenmaan Upeimpaan mukaan aivan ruuhkaksi asti, eikä karsintojakaan ole päästy ajamaan kovin runsaslukuisina.

– Tähän kilpailuun ensimmäinen ennakkomaksu erääntyy vasta saman vuoden kesäkuussa, joten aivan ei tarvitse sikaa säkissä ilmoittaa. Toisaalta se tietää sitä, että maksajia tulee automaattisesti vähemmän, Vermon kilpailupäällikkö järkeilee.

– Myöhäinen ajankohta tietää sitä, että osa varsoista on kautensa jo lopettanut. Mutta se on meille myös kilpailuetu, kun vähän myöhäisemmät tai ikäluokan terävimmän kärjen taakse jääneet kolmivuotiaat pääsevät taistelemaan suurkilpailuvoitosta.

Mahlamäen mukaan Uudenmaan Upeimman säännöt ovat muuttuneet vuosien saatossa aika ajoin, ja jonkinlaisen reformin aika on taas käsillä. Kevään aikana on tarkoitus suunnitella uusia kuvioita yhdessä kilpailun perustajan ULHO:n eli Uudenmaan Läänin Hevosenomistajien kanssa.

– Alueellisten rajojen lisäksi pöydällä ovat ainakin säännöt. Kahdenkymmenen metrin etumatka tammoille voi olla ikäluokasta riippuen huonokin homma, jos yksi ylivertainen tamma pistäisi samaltakin kilpailumatkalta muut lujille, Mahlamäki huomauttaa.

– Kaikkiaan kilpailu on hieno ja uskomme että sille on paikka ja tilaus olemassa. Pienellä hienosäädöllä saamme siitä varmasti entistäkin paremman.

Ravit live 5 kpl

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu