Veronika sai jo lapsena kuulla olevansa ryssä – "Olen venäläinen, en siitä koskaan pääse eroon"

6:04img
Videolla Veronika kertoo kokemuksistaan ja miksi on ylpeä sekä suomalaisuudestaan että venäläisyydestään.
Julkaistu 31.10.2022 07:10
Toimittajan kuva
Fanni Parma

fanni.parma@mtv.fi

Neuvostoliitossa syntynyt Veronika kuuli ensimmäisen kerran ryssittelyä muutettuaan 10-vuotiaana Suomeen.

Pääkaupunkiseudulla asuvalla Veronika Wirtasella, 31, on sekä Suomen että Venäjän kansalaisuus. Hän kuitenkin kertoo, että nykyisin yllättävän harva huomaa ensinäkemältä venäläiset juuret hänessä. Yleensä ihmiset epäilevät hänen muuttaneen Suomeen Virosta tai Välimeren maista. 

– Olen itse asiassa tosi ylpeä siitä, että minussa on suomalaisuutta ja venäläisyyttä, Veronika luonnehtii itseään.

Työkseen Veronika pyörittää omaa media-alan yritystä, tuottaa ja ohjaa sosiaalisen median koulutuksia yrityksille, työskentelee Arman Alizadin kanssa Armanin maailma -ohjelmien taustalla ja on sekä malli että juontaja. Viimeisimpänä haasteena oli olla tänä vuonna uudistuneen Miss Helsinki New Era -kilpailun finalisti.

Töiden ohella aktiivisena pysyttelevä Veronika on äiti alle kaksivuotiaalle pojalle ja vapaa-ajalla muun muassa remontoi suomalaisen aviomiehensä kanssa unelmiensa kotia.

Veronika on syntynyt Neuvostoliitossa. 2000-luvun vaihteessa hänen perheensä muutti Pietarista parempaa elämää etsien Kouvolaan.

– Vanhempani halusivat antaa minulle enemmän. Suomi on kuitenkin maailman onnellisin maa, niin me valitsimme tänne muuton, hän kertoo.

VERONIKA WIRTANEN 3

Kun Veronika muutti perheineen Kouvolaan Venäjältä, ei hän osannut vielä puhua suomen kieltä. 

Alku uudessa, vieraassa maassa oli rankkaa. Veronika ei puhunut suomen kieltä.

– Osasin sanoa vain: ”Mitä kuuluu, kukkuluuruu!”, hän muistelee alkuaikojaan Kouvolassa.

Elekielellä ja englannin kielen alkeilla Veronika pärjäsi ensimmäisen vuoden.

– Olihan se rankkaa, Veronika toteaa.

Lue myös: Ryöpsähtikö venäläisviha yli rajan? Mika Aaltolalta suoraa puhetta: "Ryssä on ylimielinen ja tyhmistyttävä käsite"

Aikuiset ryssittelivät

Veronika kertoo olleensa 10-vuotias kuullessaan ensimmäisen kerran olevansa ryssä.

– Aikuiset ihmiset ovat sanoneet minulle, että olen ryssä, Veronika kertoo.

Parhaan ystävänsä kanssa Veronika kehitti tavan puolustautua ilkeältä nimittelyltä.

– Me tehtiin sillä tavalla, että sanottiin takaisin, että: "Joo, mä olen ryssä. Mitä sitten?” Ihmiset menivät lukkoon siitä, ne eivät olleet osanneet odottaa sellaista, Veronika muistelee.

Takaisin haukkumisesta, itkusta tai riitelystä ei olisi ollut hyötyä. Sen sijaan tilanteen yläpuolelle on parempi pyrkiä nousemaan. Äitiyden myötä vanhat muistot ovat kuitenkin tulleet uudella tavalla Veronikan mieleen ja ne ovat alkaneet huolettaa.

– Nyt kun olen äiti, en haluaisi, että lapseni kokee saman, hän toteaa.

VERONIKA WIRTANEN 2

Pojalleen Veronika puhuu venäjää.

Menneisyyttään Veronika ei voi muuttaa, eikä haluakaan. Kaksoiskansalaisuutensa takia hän haluaisi maailmantilanteesta huolimatta olla ylpeä omista juuristaan.

– Olen venäläinen, en siitä koskaan pääse eroon, hän toteaa.

Venäläistaustasta hän kokee saaneensa itsevarmuuden, kun taas suomalaisuus pitää jalat maassa. Sen kombon hän uskoo vievän hänet vielä pitkälle elämässä.

Lue myös: Me kysyimme, nuoret vastasivat: Kolmoiskriisi ravistelee mieliä perustavanlaatuisesti – "Tuleeko koskaan enää olemaan aikaa, kun ei olisi jotain huolta?"

"Kotini on täällä"

Pari kuukautta sitten Veronika oli äitinsä kanssa Stockmannilla ostoksilla. Kaksikko puhui keskenään venäjää, kun yllättäen heidät keskeytti tuntematon nainen.

– Hän kysyi suoraan, että olenko venäläinen, Veronika muistelee tilannetta.

Sen kuultuaan nainen ilmoitti, ettei hän pidä siitä, että he ovat Suomessa ja käski heitä lähtemään kotiin, mitä ilmeisimmin Venäjälle.

– Vastasin hänelle, että olen jo kotona. Kotini on täällä, olen asunut 22 vuotta Suomessa, Veronika kertoo.

Veronika on vaistonnut yleisen ilmapiirin muutoksen Venäjän hyökkäyssodan myötä.

– 22 vuotta sitten aikuiset ihmiset ovat haukkuneet minua ja nyt on taas sitä samaa, hän kertoo.

Kukaan Veronikan läheisistä ei ole kääntänyt hänelle selkäänsä, ei Suomessa, eikä Venäjällä asuva suku. Veronika kertoo, että hänen sukunsa Venäjällä on ollut kauhuissaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Hän toivookin, ettei venäläisiä yleistettäisi yhdeksi joukoksi.

– Ihmiset puhuvat nyt, että kaikki ryssät, Veronika tuhahtaa.

VERONIKA WIRTANEN 1

Veronika on tämän vuoden Miss Helsinki New Era -finalisti.

Veronika pyrkii käymään Venäjällä usein ja pitää tiiviisti yhteyttä Pietarissa asuvaan sukuun. Yleensä reissut ovat muutaman päivän mittaisia ja niin ihanaa kuin Pietarissa onkin käydä sukuloimassa, alkaa Veronika jo pian ikävöidä takaisin kotiin Suomeen.

– Tärkeää on, millainen ihminen olet, eikä se, mistä päin olet, Veronika summaa.

Lue myös: Sota jäädytti ystävyystoiminnan itänaapurin kanssa: "Tullut ymmärrystä, mutta myös suurta ihmetystä"

Miss Helsinki New Era -kisa avaa uusia ovia

Veronika oli vuoden 2022 Miss Helsinki New Era -finalisti – ja sijoittui lopulta kolmanneksi. Miss Helsinki -kauneuskilpailu on tänä vuonna uudistunut ja Veronika kertoo kilpailun olevan nykyisin enemmänkin bisneskilpailu, ei kauneuskilpailu. Se olikin päällimmäinen syy, miksi hän päätti hakea kilpailuun mukaan.

Veronika kaavailee, että kilpailu toimii ponnahduslautana kohti uusia seikkailuja hänen urallaan. Tulevaisuudessa hän haluaa juontaa ja tuottaa erilaisia ohjelmia.

– Olen yrittäjä ja haluan kehittyä joka päivä ja oppia uusia juttuja, hän kertoo.

Kolme kuukautta kestänyt kilpailu on ollut rankka, mutta antoisa kokemus.

– Kun tulin kisaan, niin sanoin, että nyt on minun aikani loistaa, hän kertoo.

Lue myös: Tässä ovat uudistuneen Miss Helsinki -kilpailun finalistit!

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Rasismi