Ikäihmisten kodeista on viety omaisuutta Siuntiossa, Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo.
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii kahta samankaltaista tapausta viime viikonlopulta.
Molemmissa tapauksissa poliisi epäilee kahden miehen varastaneen omaisuutta noin 90-vuotiailta ikäihmisiltä Siuntiossa.
Tapahtumakulku on poliisin mukaan ollut seuraavanlainen.
Kaksi tuntematonta miestä on saapunut vanhuksen asunnolle ja kertonut, että he tulivat paikalle vesiputkien takia.
– Yhdessä tapauksista miehet sanoivat tulleensa tarkastamaan vesiputkien kuntoa. Toisessa tapauksessa taas kaksikko totesi, että talossa on vesivahinko ja että he ovat tulleet korjaamaan tämän vahingon, poliisi kertoo tiedotteessa.
Varkaiden matkaan omaisuutta
Poliisin mukaan sisälle päässeet miehet puhuivat omistajien kanssa ja liikkuivat asunnossa.
Heidän lähtönsä jälkeen asukkaat huomasivat, että heiltä oli viety omaisuutta.
– Toiselta asukkaalta vietiin muun muassa henkilöllisyysdokumentti ja toiselta pankkikortti sekä käteistä rahaa.
Poliisi jatkaa tutkintaa ja selvittää muun muassa, liittyykö toimintaan useampia ihmisiä.
Tapauksia tutkitaan tällä hetkellä varkautena ja törkeänä varkautena.