Vettelin tunteikas vetoomus ei auttanut – Halo lykkääntyy

Sebastian Vettel 2016 Saksa
2016 Getty Images
Julkaistu 28.07.2016 22:31

MTV SPORT - STT - AFP

Ferrarin Sebastian Vettel teki dramaattisen ja tunteikkaan vetoomuksen "terveen järjen" puolesta, kun F1-kuljettajat pohtivat kiisteltyä Halo-turvakaarta Hockenheimissa torstaina.

Genevessä kokoontunut kuuden johtavan tallin sekä F1-pomo Bernie Ecclestonen "strategiaryhmä" kuitenkin päätti, että järjestelmää ei oteta käyttöön vielä ensi kaudella. Järjestelmää halutaan kehittää ja testata vielä.

- Yksi lisävuosi voi tuoda vielä täydellisemmän ratkaisun, kansainvälinen autoliitto FIA ilmoitti torstai-iltana.

Nelinkertainen maailmanmestari Vettel sanoi aiemmin päivällä yllättyneensä siitä, että muilla kuljettajilla on epäilyksensä ensi kaudeksi Halon suhteen.

- Emme pidä sen ulkonäöstä, mutta en usko minkään oikeuttavan kuolemaa, Vettel totesi.

Järjestelmä jakaa mielipiteitä. Esimerkiksi Romain Grosjean on kertonut vastustavansa Haloa.

- Olen hieman yllättynyt, koska kuulosti siltä, että on selvä mitä haluamme tulevaisuudessa. Kuljettajien äänestyksessä mielestäni 90-95 prosenttia äänesti järjestelmän puolesta, joten en tiedä miksi yhtäkkiä onkin näin, Vettel pohti kollegoiden mietteitä.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

F1