Luonnontieteellisen museon uumenissa on yllättävänkin laaja kokoelma valaiden luita, vaikka Itämeressä elää nykyisin vähäinen määrä pyöriäisiä, pienikokoisia valaita.
– Meillä on täällä satoja näytteitä, joista suurin osa yllättävää kyllä on kotimaisia. Eniten näytteitä on Itämeren ainoasta valaasta pyöriäisestä, joka nykyisin on jo harvinaisuus. Siitä tehdään enää harvakseltaan havaintoja, kertoo konservaattori Janne Granroth Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
Luonnontieteellinen museo on käynyt läpi selkärankaisten näytteitä päivittääkseen niiden alkuperää ja tietoja.
Granrothin mukaan pyöriäinen on pienikokoinen valas, joka pituus on noin puolitoista metriä ja painokin sillä on enimillään vajaat 90 kiloa.
– Itämerelle eksyy välillä Tanskan salmien kautta jopa delfiinejä ja ryhävalaita. Ikävä kyllä näille isoille eläimille käy joskus huonosti näissä vesissä, sillä täältä ei löydy niille riittävästi syötävää. Tätä kautta näitä luita ja kalloja on päätynyt meidän kokoelmiin.
Kokoelman harvinaisuuksia
Granrothin mielestä kokoelman näyttävin ja yksi harvinaisimmista kalloista on suomalainen lahtivalaan kallo.
Museon kokoelmien harvinaisuus on suomalaisen lahtivalaan kallo, josta puuttuu alaleuka.
– Lahtivalaat ovat jopa kymmenmetrisiä ja niitä elää Jäämerellä. Tämä kallo on vuodelta 1935, kun Suomineidon toinen käsivarsi Petsamossa ulottui Jäämeren rannalle. Tämä on kurkistus menneeseen aikaan, lisää Granroth.
Kokoelma karttuu yhä, sillä viime vuonna lahjoituksena tuli silovalaan nikama.
– Tämä nikama on peräisin Huippuvuorilta, kun suomalainen nisäkästutkija Erik S. Nyholmin johtama retkikunta oli siellä jääkarhujen tutkimusmatkalla. He joutuivat pulaan ja suomalainen radioamatööri kuuli avunpyynnön. Täältä lähti pelastusretkikunta, joka ilmeisesti viime hetkillä löysi tutkijaryhmän. Radioamatööri otti tämän nikaman muistoksi Huippuvuorilta. Saimme sen hänen pojaltaan lahjoituksena, kiittelee Granroth.
Siitintä esitetellään lähemmin jutun yläosassa olevalla videolla.
Mysteerivalaan siitin
Museosta ei löydy parkittuja valaannahkoja, sillä nahkaa on vaikea parkita.
– Ainut asia, minkä valaasta voi helposti parkita on esinahka eli valaan siitin. Kekseliäät valaanpyytäjät tekivät pyyntimatkoillaan puhdetöitä ja näistä siittimistä tehtiin huutotorvia.
Mysteerivalaan parkittu esinahka, jonka alkuperä on vielä selvityksessä.
– Tämän siittimen alkuperä ja valaan laji on vielä hämärän peitossa, mutta olemme lähettäneet selvityspyynnön kansainvälisesti tunnetulle valastutkijalle. On mahdollista, että tämä on pohjanmustavalaan, joka oli valaanpyynnin huippuvuosina erityisen paljon pyydetty kookas 15-18 metrinen valas ja painoa sillä oli 30-100 tonnia. Se on nykyisin sukupuuton partaalla, lisää Granroth.
Nämä valaskokoelman erikoisuudet ovat tieteellisen tutkimuksen ja yliopiston eläintieteen opetuksen käytössä.
Luonnontieteellisen museon kokoelmissa on esillä yleisötiloissa muiden valaiden luurankoja ja kalloja, mutta resurssien vähyyden vuoksi museo on auki poikkeuksellisesti vain keskiviikosta sunnuntaihin.
2:03
