Helsingin viimeisistä suurpommituksista tuli viime yönä kuluneeksi päivälleen 75 vuotta.
Poikkeuksellisen raju ilmahyökkäys oli helmikuun 1944 kolmas ja viimeinen Helsingiin kohdistuneista suurpommituksista.
Pommisateella pyrittiin taivuttamaan Suomi Neuvostoliiton esittämiin ankariin rauhanehtoihin, jotka jatkosotaa käyneen valtion johto katsoi mahdottomiksi hyväksyä.
Suomen pääkaupunkiin kohdistuneilla laajoilla ilmahyökkäyksillä pyrittiin samalla myös murtamaan suomalaisten taistelutahtoa.
Suomalaisten tehokas ilmatorjunta ehkäisi vahinkoja
Neuvostoliitto pudotti yön aikana tuhansia pommeja, mutta huomattava osa niistä putosi Helsinkiä ympäröineelle maaseudulle.
Näkymää Aleksanterinkadulle pommitusten jälkeen 27. helmikuuta 1944. Kuva: SA-arkisto.
Suomalaisten ilmatorjunta toimi helmikuun pommitusten aikana ylipäätään tehokkaasti ja pelasti suuren määrän helsinkiläisiä sekä kaupungin rakennuksia. Mikäli venäläiset olisivat saaneet kaikki pomminsa kohteisiinsa, olisi Helsingistä tullut käytännössä katsoen rauniokaupunki.
Vahinkoakin kuitenkin riitti: esimerkiksi Helsingin yliopiston päärakennus vaurioitui pahasti helmikuun 26. ja 27. päivän välisenä yönä. Pommit tuhosivat helmikuun aikana myös Stockmannia, Helsingin päärautatieasemaa ja lukuisia muita rakennuksia.
Tulipalot roihusivat ympäri Helsinkiä pommitusten jälkeisenä aamuna. Kuva: SA-arkisto.
Neuvostoliitto ei onnistunut tavoitteessaan
Helsingin suurpommituksissa helmikuussa 1944 kuoli yhteensä 146 ihmistä. Haavoittuneita oli 356. Lukemat ovat pommitusten suunniteltuun mittakaavaan nähden pieniä.
Neuvostoliitto ei saanut suurpommituksilla läpi tavoitettaan Suomen ehdottomasta antautumisesta. Suomi onnistui pysäyttämään Neuvostoliiton suurhyökkäyksen vielä Talin-Ihantalan taistelussa neljää kuukautta myöhemmin, ja jatkosota päättyi lopulta aselepoon 19. syyskuuta 1944.
Juttua päivitetty 28.2. kello 13.02: Uutisfilmi on vuoden 1940, ei vuoden 1944 pommituksista.