Pääkaupungin asukkaat elivät dramaattisia hetkiä tasan 80 vuotta sitten. Näin tapahtumat etenivät.
Neuvostoliitto hyökkäsi helmikuussa 1944 ilmavoimillaan tavoitteenaan pommittaa Helsinki maan tasalle. Stalin päätti laittaa ”Suomen kansan kärsimään” pakottaakseen Suomen rauhaan.
Ilmatorjunnan sekä myös hyökkääjän taidottomuuden ansiosta tuhot jäivät vähäisiksi. Kaupungissa koettiin silti kauhun hetkiä.
Pääkaupungin ilmatorjuntaa oli vahvistettu sen jälkeen, kun marraskuussa 1942 Yrjönkadulla pommituksessa kuoli keskellä kirkasta päivää kerralla 50 ihmistä.
Helmikuun 1944 kolmesta pommituksista ensimmäinen kuudennen päivän hyökkäys oli silti vielä yllätys.
Ensimmäinen pommitus: Mannerheim kimpaantui
– Massiivista monen sadan koneen vyöryä eivät tienneet radiotiedustelu eikä vakoilu, kertoo aiheesta tuoreen kirjan julkaissut Ville Jalovaara, Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti.
Ensimmäisessä pommituksessa kuolikin selvästi eniten ihmisiä, 103 (yhteensä noin 150 uhria).
Armeijan ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim oli ensimmäisen ilmahyökkäyksen aikaan Helsingissä. Hän joutui Pasilan aseman pommisuojaan tavallisen kansan keskelle. Seuraavana aamuna Mannerheim ei kovinkaan silitellyt ilmatorjunnan johtoa.
Pommikoneita Helsingin taivaalla 1.3.1944
– Johtajan tehtävä on kirittää joukkojaan, naurahtaa Ville Jalovaara.
Torjunta onnistui kuitenkin jo ensimmäisessä pommituksessa säikyttämään vihollisen koneita kääntymään takaisin ja pudottamaan pommejaan kaupungin ulkopuolelle autioille seuduille.
Lue myös: Kommentti: Perittyjen sotakirjeiden apusisaren kokemus pysähdytti
Kehä kaupungin suojaksi
Seuraavaan pommitukseen oltiin jo varauduttu merkittävästi edellistä paremmin. Radiotiedustelu ilmoitti 16. helmikuuta illalla, että hyökkäys on tulossa. Ratkaiseva suoja oli sulkutuli.
Kaupungin ympärille oli karttaan piirretty kehä ja tälle rajalle kohdistetun sulkutulen oli tarkoitus estää neuvostokoneita pääsemästä kaupungin päälle.
– Se oli suomalaisten taktiikka. Tutkajärjestelmiltä saatiin tieto, milloin ampua sulkutulta neuvostokoneiden eteen. Tavoite oli enemmänkin karkottaa koneet pois kuin pudottaa niitä. Tämä onnistui ilmeisen hyvin. Äkkiä u-käännös ja takaisin – ja pommit putosivat metsiin tai mereen.
Joitakin koneita pääsi silti sulkutulen läpi. 26.helmikuuta tuli voimakkain pommitus. Kouraiseva arkistofilmi tuolta yöltä näyttää, miten tsaari Aleksanteri II:n patsas seisoo Senaatintorilla ja taustalla loimottaa Helsingin yliopiston päärakennus palopommin sytyttämänä.
– Yliopiston pommitusta suomalaiset pitivät hyökkäyksenä sivistystämme vastaan. Tosiasiassa neuvostokoneilla ei ollut mitään edellytyksiä täsmäiskuihin. Kyseessä oli massiivinen terrori-isku, massapommitus, kuvailee dosentti Jalovaara.
Näkymä Lauttasaaresta kohti Helsingin keskustaa 27.2.1944.
Pommittivat omaa lähetystöään
– Kohteeksi oli otettu esimerkiksi presidentinlinna tai Kaartin kasarmi. Ei niitä löydetty.
Sitä vastoin Neuvostoliitto pommitti omaa suurlähetystöään, joka sijaitsi tuolloin Bulevardin ja Albertinkadun kulmassa..
– Kyllähän suomalaiset tätä ihmettelivät, mutta se oli tietysti vahinko. Lähetystö oli toki tyhjä ja suljettu, koska diplomaattisuhteet olivat poikki. Suomi rakensi sitten sotakorvauksina uuden lähetystön Tehtaankadulle. Ulkoministeri Vjatseslav Molotov halusi samannäköisen kuin Buckinghamin palatsi.
Lue myös: Lottana 17-vuotiaana toimineella Kaija Uuksulaisella, 96, koskettavat terveiset nuoremmille: "Mulla on semmonen värssy"
Helmikuun kolmessa pommituksessa kuoli arviolta noin 150 ihmistä, ja vain kuusi prosenttia kaupungin rakennuksista tuhoutui. Kuolleista liikkuu erilaisia lukuja, jopa yli 200.
– Siihen aikaan ei ollut dna-menetelelmiä. Kaikkia uhreja ei löydetty raunioista tai ei pysytty tunnistamaan varmuudella, muistuttaa Jalovaara.
Saksan tuki lipsui
Armeijamme ilmatorjunnan varustautumisen taso oli Jalovaaran mukaan kohtuullinen. Aseistusta oli saatu sotasaaliina ja myös Saksasta ostamalla. Sieltä saatiin mm. kuusi uutta tutkaa, joilla oli suuri merkitys puolustuksessa.
Mutta yöhävittäjiä ei saatu, vaikka Helsingin valtuusto oli jo varannut rahat. Saksa alkoi olla haluton myymään modernia kalustoaan, koska ei enää luottanut Suomen liittolaisuuteen.
Lue myös: 100-vuotias veteraani hämmentyi itärajan tapahtumista: "En olisi halunnut tätä enää nähdä"
Stalinin julma suunnitelma
Jalovaraa muistuttaa, että Josif Stalin sai marraskuussa 1943 liittoutuneiden Teheranin kokouksessa Yhdysvaltain ja Britannian johtajilta (Franklin D. Roosevelt ja Winston Churchill) siunauksen pommittaa Suomea.
Niinpä Stalin ilmoitti, että nyt laitetaan Suomen kansa kärsimään ja pakotetaan rauhaan keväällä 1944, jotta Neuvostoliitto voisi irrottaa joukkojaan Saksaa vastaan. Toisin kävi. Sota jatkui vielä rajuilla maataisteluilla kesällä -44.
Valtava torjuntavoitto
Kaikkiaan helmikuun 1944 ilmapuolustuksen urheus oli Jalovaaran mukaan Suomelle erittäin merkittävä torjuntavoitto, yhtä merkittävä kuin tulevan kesän viimeiset taistelut.
– Jos ilmahyökkäykset olisivat onnistuneet, voidaan kysyä, olisiko siinä itsenäisyytemme mennyt, miettii tutkija.
– Rauhaan ei taivuttu, näin Suomella oli mahdollisuus tuoda myös omia näkemyksiään pöytään Moskovan rauhanneuvotteluissa syyskuussa 1944.
Lue myös:Yhdysvaltalaisella valokuvaajalla Therese Bonneylla oli jatkosodan aikana salainen tehtävä Suomessa – hän yritti taivutella valtiojohtoa vaihtamaan Suomen puolta sodassa
Vihollinen möhli myös itse
Neuvostoliitto kohdisti helmikuussa 1944 Helsinkiin sodan ajan siihen asti suurimmat ilmahyökkäyksensä. Mutta lopulta millä sodankäynnin taidolla? Jalovaara muistuttaakin, että ilmatorjuntamme ihmeeseen helmikuussa -44 vaikutti merkittävästi myös vihollisen kehnous.
– Sillä ei ollut kokemusta näin laajasta operaatiosta, kalusto oli vanhaa ja koneet pieniä. Stalinille syötettiin tietoa, että tehtävä on suoritettu.
Liittoutuneiden valvontakomission johtaja, neuvostokenraali Andrei Zdanov saapui Helsinkiin rauhan tultua syyskuun lopulla -44. Näky olikin pettymys. Eihän kaupunki ollutkaan maan tasalla!
Kun Britannia ja Yhdysvallat pommittivat Dresdeniä, Kölniä ja Hampuria, jälki oli toista.
– Entä jos brittien Royal Air Force olisi hyökännyt tänne, hymähtää dosentti Ville Jalovaara.
Korjattu 20.2. klo 14.40. Neuvostoliiton suurlähetystön sijaiinti 1944: Bulevardin ja Albertinkadun kulmassa, ei Etelä-Esplanadilla, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.