Vihreät valitsee syyskuun puoluekokouksessa tavanomaiseen tapaan puolueelle puheenjohtajan lisäksi varapuheenjohtajiston. Tällä kertaa varapuheenjohtajistoon kiinnittyy erityisen paljon mielenkiintoa, sillä yhdellä varapuheenjohtajista tulee olemaan todennäköisesti poikkeuksellisen paljon valtaa.
Vihreiden nykyinen puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo on jäämässä perhevapaalle joulukuussa. Ohisalo on ilmoittanut hakevansa jatkokautta puolueen johdossa, eikä hänelle ole ilmaantunut vastaehdokkaita. Vaikka niitä vielä ilmaantuisikin, Ohisalon jatkokautta pidetään lähes varmana.
Useat vihreiden eduskuntaryhmän jäsenet arvioivat, että puolueen varapuheenjohtaja valitaan sillä silmällä, että hän todennäköisesti myös sijaistaa Ohisaloa.
Lue myös: Maria Ohisalo lupaa, että vihreiden tavoitteet saavutetaan askel kerrallaan – yhteistyölle silti varaa: "Kompromissit kuuluvat politiikkaan"
Ohisaloa puheenjohtajana sijaistava vie puolueen maakuntavaaleihin, ministerin sijainen saa painavan sisäministerin salkun – ellei jonkinlaista ministerikierrätystä tehdä. Vielä ei tiedetä, hoitaako sama ihminen molemmat sijaistukset.
Vihreiden puoluekokous pidetään 11. ja 12. syyskuuta.
Pesteihin eri henkilöt?
Tällä hetkellä vihreiden varapuheenjohtajaehdokkaaksi on ilmoittautunut ainoastaan kansanedustaja Iiris Suomela. Hän sanoo, ettei tiennyt Ohisalon tulevasta perhevapaasta ennen kuin päätti lähteä varapuheenjohtajaehdokkaaksi. Suomela kertoo tehneensä päätöksen jo viime vuoden puolella eli ennen kuin Ohisalo edes odotti lasta.
– Olen kuitenkin molempiin näihin pesteihin käytettävissä, Suomela sanoo.
Suomela katsoo, että sisäministerin pestiin voitaisiin valita kuitenkin jokin muukin kuin varapuheenjohtaja, mutta luontevaa olisi, että puheenjohtajaa sijaistaisi varapuheenjohtaja.
Suomela sanoo olevansa päätymässä siihen, että sijaisen työmäärän kannalta voisi olla jopa ihan hyvä, että ministerin sijaistusta ja puheenjohtajan sijaistusta hoitaisivat eri henkilöt. Etenkin kun keväällä käydään maakuntavaalit, ja Suomelan mukaan puheenjohtajan sijaisen olisi tärkeää kiertää kenttää.
Kansanedustaja ministerin sijaiseksi?
STT:n haastattelemat vihreiden eduskuntaryhmän jäsenet arvioivat, että varapuheenjohtajaksi tulee olemaan todennäköisesti tunkua. Pestistä on tulossa aiempaa painavampi ja siten houkuttelevampi.
– Toisaalta varapuheenjohtajaehdokkaaksi lähtemiseen voi olla nyt suurempi kynnys. Voi olla, että osa myös jättäytyy pois sen takia, yksi kansanedustajista sanoo.
Tällä hetkellä vihreiden varapuheenjohtajina toimivat Riikka Karppinen, Fatim Diarra sekä Jaakko Mustakallio. Diarra ja Mustakallio sanovat tekevänsä päätöksen ehdokkuudestaan jatkokaudella kesälomansa jälkeen. STT ei tavoittanut Karppista kommentoimaan asiaa.
Osa vihreiden kansanedustajista on ehdottomasti sitä mieltä, että sisäministerin sijaisen pitää olla puolueen eduskuntaryhmästä.
– Näkisin, että se olisi eduskuntaryhmästä henkilö, joka siihen tulee, että on sillä tavalla päivän politiikassa kiinni.
Moni näkee, että se olisi eduksi, mutta ei välttämätöntä.
– Se riippuu paljon myös siitä, keitä varapuheenjohtajina on. Kansanedustajana olet tietyllä tavalla päässyt asioihin enemmän sisään, tunnet prosesseja ja sinulla on jo valmista mitattua luottamusta, eräs kansanedustaja arvioi.
Molempia pestejä hoitava voisi tuoda puolueen linjaa enemmän esiin
Yksi isoimmista kysymyksistä itse henkilön lisäksi on se, toimiiko sama ihminen sekä ministerin sijaisena että puheenjohtajan sijaisena. Ministerin sijaisen valitsee puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokous. Puoluehallitus valitsee puheenjohtajan sijaisen.
– Varmaan optimitilanteessa henkilö olisi sellainen, että hän hallitsisi molemmat pestit ja pystyisi sijaistamaan molempia. Mutta minkä verran meillä on sellaisia ihmisiä, jotka voisivat hoitaa molempia? eräs kansanedustaja kysyy.
Jos sama henkilö olisi sekä puheenjohtaja että ministeri, hän olisi mukana myös hallituspuolueiden puheenjohtajien viisikossa. Tässä nähdään paljon etuja.
– Tällöin hän voisi ajaa puolueen linjaa laajemmin kuin pelkässä ministerin pestissä. Jos puolueen puheenjohtajana olisi eri ihminen kuin ministerinä, paletti olisi haastavampi.
Monet eduskuntaryhmän jäsenistä kertovat olevansa sen verran lomatunnelmissa, etteivät ole potentiaalisia nimiä juuri ehtineet miettiä. Joitakin nimiä nousee kuitenkin keskusteluissa esille.
Mahdollisena sijaisena joko puheenjohtajaksi tai ministeriksi tai sitten molemmiksi nousee eduskuntaryhmän jäsenistä esiin Emma Kari, Satu Hassi, Bella Forsgren, Jenni Pitko, Inka Hopsu, Tiina Elo ja Saara Hyrkkö.
Monet eduskuntaryhmän jäsenet eivät kuitenkaan suostu vielä tässä vaiheessa spekuloimaan nimillä.
Vaikka kesän aikana eduskuntaryhmän jäsenet eivät ole omien sanojensa mukaan vielä Ohisalon sijaisesta puhuneet, he arvioivat, että viimeistään puolueen kesäkokouksessa supatus asiasta alkaa.